Meidän on onnemme ihmisten onni, hyvin sitä vaalios varhain: minkä metsä yleni, sen ylenit sä itse, metsän soitto sorein käy hongan lakkapäitse, ota siitä onnesi parhain!
Paimenen laulu.
Jääpi jo kotoniitty, jääpi jo pellot,
laitumella lauhemmat karjojen kellot.
Metsä on valtani, lauluni juuri,
Metsolan satu on suuri.
Sielläpä vihreät ne viidakot kuiskii,
metsän pikku piiat ne huntua huiskii,
kirkas on päällä paimenen päivä,
kaunis on pilvenkin päivä.
Soittonsa kunnahalta toiselle ehtii,
tuulonen se tupsahti vienosti lehtiin,
kukahti käkönen lempensä tulta;
metsä on paimenen tulta.
Tuutulaulu.
Tuu, tuu, tupu, tupu, tupuseni tuu ja tuu.
Aja, aja unosen jo reessä, äitiin on silmät veessä tietäissään kuin kaunis mailma kerran on kultunsa eessä.
Ilo, ilo ihanata soutaa,
taata jo kotiin joutaa,
taatapa kuokkii korven keskeen
piltille elämän poutaa.
Piti, piti piltille soittaa, pilttipä korven voittaa, vanhojen silloin valkohasten leppoisa ilta jo koittaa.