Hevosmies.
Hei, hevosmies se on sentään mies, kuin lintu se laskee ja liitää, se orhinsa ohjata oikein ties, hepo korskuu, hirnuu ja kiitää.
Hei, hevosmies se on sentään mies,
se tuntevi heponsa tarkkaan,
se kasvattaa ja se katsoa ties,
mikä tuottaa tuhannen markkaa.
Hei, hevosmies se on sentään mies,
se poika se ajaa ja laulaa,
se poika se kestää, kaikki sen ties,
kas siinä on miestä ja kaulaa!
Hei, hevosmies se on miesten mies ja siinä on rehtiä verta, se maailman-mahtaja on kukaties, kun hällä on ohjat kerta.
Metsän laulu.
Metsien meidän on rikkaus, valta Suomessa suurin, suurin, vie vilu viljan, hyytävi halla, huokaa koko maa puutteen alla, meissä on toivonne juuri.
Jääkide kiiltää, vihuri kun viiltää: arvomme ylinnä on muita, sytymme ja palamme ja lämpöä suomme, herttaiset talvenen hetket me luomme, takkahan tarvis on puita.
Soitamme ilmoissa ihmisten onnea, suomme me suruhusi lohdun; moni polo eksyy ja kulkevi harhaan, löysi ilon jälleen ja ystävän parhaan suojasta metsien kohdun.
Uskomme uljas on tuulien tiessä, kauniiksi kaihoomme kukin, lakkapää kun latvamme pilvien on eessä, alioksan orava jo kulki unen reessä hyrrätessä Mielikin rukin.