Maija-sisko kutoo
Pikku-Matin sukkaa,
Matti aina hukkaa, —
joka kinnas putoo.
Äidin rukki pyörii,
sitten hiljaa lakkaa,
äiti tulta takkaan
korjaa, aina hyörii.
Aapis-kirjan sieppaa,
Matille sen antaa,
leivät pöytään kantaa,
sukkelasti kieppaa.
Kaunis pere työssä
tulen tuikkehessa,
kaunis ottaessa
rauhan unta yössä.
Paimenessa.
Kali-kali-lali-kali kellot kalkkaa,
liki suon laitaa Punike kulkee,
Kirjopa torkahti mättään kylkeen,
uniset silmänsä puoleen sulkee,
antaa purra
hyttysen julkeen,
yövirsi-vieraan.
Kiertää Mansiken jälkiä sonni, keihässarvinen, kyytökäs Onni, kiertää, mylvii, — iloja se luuli, kantoi veikeän viestin tuuli —
Vuoren rintaa paimen kiipii, pellavatukka Maijan-Kustaa, pikkunen pussi se selässä keikkuu, kun hän vuoroin juoksee ja hiipii, mielessä valkean koivun leikkuu ja luikurituohen taitto.
Ennätti vuoren korkeimman kohdan, laajalti siitä silmä jo kantaa, — Naapuripitäjän kirkontorni nousee etäintä taivaanrantaa. Tuolla on Juttilan tuulimylly, hiljaa noinko se ikänsä jauhaa, tuollapa taatan torpan tienoo, tuolla vain korpea, korven rauhaa. — Istuu Kustaa ja katse lentää.
Silloin viekas veitikka hiipii, ystävä ylin se jo pensaasta kurkkaa, Kustaan korvaan se simapillin pistää, päivän lämpimän helmaan raukee hiljaa Maijan pellavatukka, painuu mättään valkea kukka ja unten maailma aukee.