Kylvän mä siementä maan mullan rakoon,
ehkä se itää ja ehkä se sakoo.
Suotuisa kesä nyt Luojani suo,
maa että kymmenet tuo.
Suo että täyttyvi syksyllä laarit, ennenkuin talvi tuo valkeat paarit. Suo että pojassa maamiestä lie, sitten kun talvi mun vie.
Kyntäjän laulu.
Tätä peltoa kynteli taattoni mun, ja kynti jo taatan taata, se ostettu otsin on helmeilevin, ilon, tuskan se tuttua maata.
Tätä astun ma nyt, eikä kenkään mua pois aurani jäleltä saata. Taas kypsempi kynnös mun jälkeeni jää tuhat-muistojen pyhää maata.
Kyntäjä-luoja.
Suonsilmä, jääsilmä valtas jo vaipuu, auramiehen alle jo talvesi taipuu, kystä jo tahtovi kyntäjä-luoja.
Suurena päivä jo päälläsi kulkee,
mailmoita, mailmoita maan povi sulkee,
maamiesi mailmoiden
päivään tuoja.
Nähkäätte mahtaja luomistyössään,
suur' ompi, suuri hän peltojen vyössään,
nähkätte maamiesi,
valtia mullan!
Astuvi kynnöstä kypsää pitkin. Päivänsilmä kaunihin kasteen itki, siunaten, siunaten siemen kullan.