Me laulamme.
Me laulamme suliksi Suomen suot ja pelloksi korven pinnan, me laulamme lauhoiksi hallat, ja laajaksi raatajan rinnan.
Me laulamme onnea pellon työn,
oraskuorokin virtehen yhtyy,
ja pirteissä yhtyvi pienet suut,
isä puhteen-töihinsä ryhtyy.
Me soitamme iloa sorean työn, jota pirteissä tehdään hiljaa, kun kattojen himmelit heilahtaa, ja luo sydän kultaista viljaa.
Heinälaulu.
Taas viikate välkkyy ja harava heiluu ja kilvan lentävi työ. Lyö vinhemmin lyö! Jo heinä se kultaisen kukkansa kantoi, apilas jo armaimmat tuoksunsa antoi; vinhemmin lyö, käy leikiten työ, elon vietämme poutien juhlaa!
Taas taivas se korkeena, kauniina kaartuu ja maa sekä ilmat soi, työn-ilon ne loi. Kaunis on tähkänsä tekohon kaatua, kaunis on katketa ennenkuin maatua, viikate soi! Maa uutta jo loi, tuhat-tuoksuja maa-emo tuhlaa.
Elolaulu.
Jo täyteni tähkä, jo elokuu ehti ja keinutti kultaista viljaa, jo käännähti syksyyn kesän kirjo-lehti ja vaaleni, vaaleni hiljaa, tullut on päivä jo sirppien soiton, korjuun ja voiton.
Tullut on aika kun ihminen taas saapi kylvönsä jälkeä niittää, itseensä, — enemmän Luojaansa luottaapi, päiväthän päässä jo kiittää: kaunis on kasvu ja täydet tähkäpäät, Sinun oli säät.