"Mikä sen tietää, vaikka yrittäisi —." Ei Antti sanonut enempää vaikka ajatteli, jotta taisi hypätä hänen eteensä.
"Kyllä taisitte tehdä turhan yrityksen, niin minä vaan luulen", piikatyttö sanoi katsoen Anttia silmiin ja antaen karttansa sillä aikaa levätä.
"Voipi niin ollakin", Antti vastasi tavaten tytön katsetta, jossa oli huomaavinaan jotain salaperäisyyttä, mitä tämä ei kuitenkaan antaisi ilmi.
Noin puolen tunnin ajan viivyttyään kamarissa isännän ja emännän kanssa, tuli pehtori ulos ja aikoi lähteä samaa kyytiä, mutta kun huomasi Antin penkillä istumassa, pisti hänelle ensin kätensä ja sanoi hyvästi. Antti ei olisi juuri välittänyt sen miehen kättelystä, eikä hän siksi itseään penkistä nostattanutkaan kättään antaessaan.
Senpätähden se pehtori mennessään veti suunsa halveksivaan nauruun samassa katsoen isäntää ja emäntää silmiin.
Tuskin oli Karhulan pehtori päässyt näkymättömiin, kun Antti huomasi Lakson pehtorin ja nuoren Hjalmari-herran kartanolle ajavan.
"Nyt nuokin taas — mikä kiihko niillä kaikilla nyt on" isäntä sanoi katsoen emäntäänsä hymyillen silmiin.
Molemmat riensivät he tulijoita vastaan, ja vietiin eteisestä suorastaan saliin.
"Taitaa tulla talo myymisiin", piikatyttö arveli Antille kun jälleen olivat kahdenkesken.
"Jokohan noin? Ja minkähän tähden?" Antti ihmeisiinsä mennen sanoi.