Täällä ei ollut Antin mielestä niin komeata kuin Karhulassa.
"Hyvää päivää!" tervehti Antti hiljaisella äänellä kumartaen vähän syvempään kuin tavallisesti sekä jääden ovipieleen seisoa mököttämään.
Kapteeni lueskeli parhaillaan, pukeutuneena varpaisiin asti ylettyvään viheriään huomenkauhtanaan, eilisessä postissa saapunutta Suometarta, mutta laski sen heti pöydälle ja tuli pistämään kättä Antille, sekä käski istumaan — Antin mielestä ylen pehmeälle tuolille.
"Olen huomannut teidät työteliääksi ja kykeneväksi mieheksi sekä taitavaksi maanviljelijäksi, niin että jos olette vailla torpan paikkaa, voitte meiltä saada", kapteeni puhui ryhdikkäästi astellen edestakaisin pitkin lattiaa.
"Sitävartenhan tänne tulin, että jos sopisi", Antti vastasi pyöritellen lakkiaan siinä istuessa.
Kapteini näytti hänestä niin hyvänluontoiselta että oikein hävetti silmiin katsoa.
"Niin no — pehtorini näyttäköön teille paikan. Kymmenen vuotta saatte nauttia torppaa neljänneksen suuruista veroa vastaan, se on: kaksikymmentä päivätyötä vuodessa. Rakennusaineet saatte kartanon metsästä pehtorin osoituksen mukaan. Ja hän pitäköön myöskin huolta tarpeellisesta avusta torpan huoneiden rakentamisessa."
"Kyllä, herra kapteini", pehtori vastasi lyhyesti kumartaen.
"Ja sitte asetatte hänen siksi aikaa sinne Järventaustaan."
Pehtori kumarsi vastaukseksi.