"Mutta siitä keinosta, jota jo kauvan olen mielessäni hautonut, tuleekin tosi. Ei muuta kuin tuumasta toimeen vaan."
"Niin, eihän se kuolemaksi ole, jos ei elämäksikään. Koettaa täytyy. Eihän ota ellei antaisikaan. Ja minä olen miettinyt että te kun olette tuommoinen osaava mies ja ymmärrätte asioita paremmin kuin me muut huonommat ihmiset, niin panisitte tuuman alkuun", Pertti ehdotteli kopistellen piipun poroja saappaansa kärkeen.
Katri sitä pitkästi katseli ja ajatteli että: "tuolla tavallako se tuon lattian nyt tahrustelee", mutta ei sentään kehdannut sanoa mitään.
"Sanottu ja tehty, minä panen parhaani ja näytän että on sitä isäntä-valtaa toisella jos toisellakin. Ei monta vuotta kulu, sen sanon, ennenkuin herroilla ja isännillä ei ole muita käskettäviä kuin omat jalkansa. Pankoot sen mieleensä!" Antti sanoi oikein uhkaavan näköisenä. Heitti kamman pöydälle ja meni jälleen istua kyyköttämään vuoteensa reunalle.
Katri nousi jo mennäkseen kahvin keittoansa valmistelemaan, kun Antti kysyi:
"Mihinkä sinä nyt?"
"Pitäisihän sitä vieraalle olla kahviakin, tiedän mä", Katri vastasi.
"Saattaahan se Ellikin — mitä sinä häntä säästät?" Antti sanoi isällisenä kiivaudella otsakurttujansa laskien.
"Antaa lapsen nyt vähänkin teijota omilla oloillaan. Kyllä sen itsekin", Katri vastasi huolettomasti ja meni.
"Onko se Elli kotona?" Pertti kysäsi hymyillen ja silmiään vilkauttaen Antilta, kun Katri oli mennyt.