(N o 321 Runebergin virsik.)
Jumala, maamme suojele Ja voimallasi varjele, Sodan ja rauhan retkillä, Surun ja riemun hetkinä.
Tää ompi meille rakkahin Ja aina kaiken kallihin; Muu maa, jos vielä millainen, Ei meille oo sen vertainen.
Isämme täällä syntyvät, Elivät, uskoon yhtyvät; Tääll' on asunto meiänki Sama elo, elantoki.
Ja tääll' on kansa kasvava, Samoja teitä polkeva, Samaa kun mekin tunteva, Samoin kun me rukoileva.
Jumala, hoia heikkoa, Meiän suloista Suomea, Se armossasi kasvata, Kuin kastehella kasvuja.
Siunaa jokaista henkeä, Jok' ompi sille ystävä, vaan soihmaajansa sortele, Kadehtiansa kaatele!
Olkoon se aina omanas, Vapaa, väkevä, viljakas. Ja runsas rakkaudessa Ja täynnä Henkes armoa.
Oot päästänyt pimeestä sen, Kun kuorestansa kukkaisen, Se siis alati, armias, Valaise valkeudellas!
Sanasi on se valkeus, Se maan ja taivaan kirkkaus; Suo, että meille selvästi Se loppumatta loistaisi.