Sota-Renki.
(Suomennos, Runebergin mukaan.)
Vanha Spelt unoutettava onko? Ei. Sota-Renki oli hän, isompi ei, Eikä häntä juuri muuten muistaa voisi, Ellei laiskin kaikista hän ollut oisi.
Maksoi vaivat ukko-vanhaa katsastaa, Samoin hevosta, hänen ajettavaa, Oljko kaksijalka niuha askelistaan, Niuhempi olj nelijalkanen omistaan.
Miten meno, siten myöskin muut kujeet, Ukon tukka hevon häntä vanuneet; Luiska toi tomunsa koti-tallistansa, Spelti nokensa omalta pankoltansa.
Missä noita nähtiin, aina viimeiset, Naurun pilkkana olivat kumpaiset; Unissaan hevoinen astui, kuormallansa Makais ukko kuin omalla tilallansa.
Matka kuitenkin edisty hiljalleen, Kohden Pohjolata mentiin verkalleen, Pian puolen pohjanmaata kulkenunna Olj hän jo, vaan hiukankaan ei muuttununna.
Samat tavat pitkin matkaa, häntä vaan, Missä kulki missä viipyi, nauretaan; Naurun alla ruoska räiskyen opettaa Milloin ukkoo, milloin luontokappaletta.
Ei menossa, ei menossa muussakaan Muutosta, olj korjaamatoin ukko vaan, Ruoska virkanuttuunsa ei pystynynnä, Hevon nahka olj virassa sitkistynnä.
Niinpä Siikajoelle viimen jouduttiin. Vallassamme jäinen nurkka vaan isiin Maata olj, jätettävä sekin, mut koettaa Myös vähäväkinen joskus vahvan voittaa.