Ennen iltaa ensikerran voitettiin, Pa'on päivä voiton päiväks muutettiin; Pääs' ajettu aalto kerran kuohumahan Vasten virtaa, vainottu nyt vainoomahan.
Mieheen miehestä ehätti sanoma: Kaikki valmiit lähtemähän huomenna, Miehet, kuormat kuntohon hyvähän, Aamu-puhteella iloiten etelähän!
Valmiit oltiin, yön lepoa nautittiin, vaan ei nuoren Fenrik Blumen silmihin Uni tullut, into poltti miehen mieltä, Oli helle pirtissä, hän läksi sieltä.
Kun pihalle pääsi, olj pimeä yö, Kirkkahana kiilsi taivaan tähtivyö, Hiukan vaan olj puiden latvassa idässä Päiviin koitto ruskottava syttymässä.
Ei ketään hän nähnyt, kuorma-rattaat vaan, Nekin valjaitta ja aisat Pohjolaan, Oli kaikki entisessä laitoksessa, Olj kuin matka entinen edessä.
Entinenkö matka? Eipä aivan niin, Olj pimeessä muuan muutos kuitenkiin: Kärryt juuri vihon viimeiset rivissä Olj jo käännetyt ja hevo valjahissa.
Ohjaksissa kiini olj jo mies, ei vaan Blume silmiänsä uskonunnakaan; Vanha Spelt, alakuloinen maasta mennen, Oljpa päätä korkeampi nyt kuin ennen.
Niinkuin nuorukainen olj hän suorana, Hartioille riippui tukka harmoa, Posket puhdistetut paistoivat pimeessä Kirkkaammin kuin muulloin päivän paistehessa.
Nuori Blume aivan olj hämmästynyt, "Mikä hitto, ukko, sinut muutti nyt, Muullon muita laiskempi ja nokisempi Oot jo puhdas nyt ja lähtemään pikempi.
"Ken on no'en naamastasi hangannut, Ken on harjan tukkahasi tunkenut, Ken sua herätetyksi kerran saanut, Sie, ku ennen päivälläi oot aina maannut?"