— Olisiko se niin hullua, jos toiselle teistä tulisin, sanoi Aspela, kyllähän minä tullakin voin, olenhan leskimies.
— Kun leski olette, niin ette vierasmieheksi kelpaa meitä varoittamaan, sanoi Liisu. Vierasmiehen täytyy pysyä puolueetoinna.
— Nyt olen puhunut itseni säkkiin, — auttakaa, hyvä Perttu, minä joudun huutavaan hukkaan noiden tyttöjen kanssa, valitti Aspela.
Tytöt päästivät aika remakkanaurun, ja Aspelan ja ukonkin täytyi nauraa.
— Lähdetään katselemaan peltoja — se on toista, kuin tottelemattomain tyttöin kanssa kiistellä, sanoi ukko.
— Lähdetään vaan, ja me menimme. Ukon pellot olivatkin tanakat ja tiukat kuin seinä, eipä hän turhaan Lumisuon kuivaamisesta puhunutkaan. Hänpä todella näytti olevankin se ukko, joka osasi maata viljellä — kunpa kaikkien pellot olisivat niin täydet!
Aspela kun ei viikkoa samassa paikassa halunnut viipyä, läksi vielä samana ehtoona pois Perttu Huopalan talosta, jätellen hyvästi isännälle ja tytöille. Minä tein saman ja me astuimme venheeseemme. Ilma oli yhä kaunis ja sangen sievästi me soutelimme yli lahden Temmesjoen suuhun ja sitten ylöspäin Vierimän alankoon.
Kun olimme taas Vierimälle saapuneet, niin lepäsimme yön rauhallisesti.
Mutta aamulla lähtivät Vierimän ukko ja Aspela Korvenpäähän
talonkauppoja tekemään ja minä sain toimekseni viedä venheen
Pirttilään.
Venheen viennistä tultuani sain äidiltäni kuulla, että meitä oli jo vähän ikävöitykin poissa-olomme ajalla, ja jos ei Aspela olis ollut niin tunnettu meritaidostansa, niin olisi varmaan jo hakemiseenkin ryhdytty. Kaiken aikaa oli heillä kumminkin ollut matkastamme vallan väärä käsitys. Olivat olleet siinä luulossa, että vaan kulailimme pitkin rantoja, aina niin pitkälle kuin niitä piisaisi.