Että kerrankin saan nähdä.
Kolme vuotia on vierinyt siitä, kun tein tuon huvimatkustuksen äitini enon kanssa. Kolme vuotta on pitkänlainen aika, jolla kerkiää tulla paljokin muutoksia ihmis-elämässä.
Sanonko ensin sanasen Korvenpäästä. — Kolme vuotta sitten tuli Kemistä rikas leskimies ja köyhä, nuori leskivaimo. Kukas silloin taisi aavistaa, että tuo Katri ennen vuoden loppua jo olisi Korvenpään suuressa talossa Sakari Aspelan emäntänä ja kolmen vuoden kuluttua kaksoispoikain äitinä.
Siis Aspelalla toinen vaimo, toiset kaksoispojat. Siis elämä entisellään ja vajaus palkittu — saa nähdä, onko nyt parempi onni.
Mutta onhan Helmikankaan talossakin tapahtunut jotakin. Sievä sinisilmä Kreeta on joutunut naimisiin äitinsä entisen kosijan kanssa. Onhan se jotakin, että joutua naimisiin sen kanssa, joka tyttären isän kanssa on kilpakosijana ollut, mutta Kreeta ei pitänyt siitä lukua. Olihan Risto Riikola varakas mies ja isäntänä suuressa talossa. Mikäs olikaan sinne emännäksi mennä! Olisihan Kreetan äitikin nuorena mennyt Riikolan emännäksi, mutta ei Riikola hänestä ollut huolinut, kun näki hänen liian turhamieliseksi. Kaksikymmentä vuotta oli hän ollut aivan yrittelemättä naimaan; mutta nähtyänsä ja kuultuansa, että Helmikankaan tytär oli oivallinen ihminen ja paljon etevämpi äitiänsä, teki ukko kaupat ja vei Kreetan kotiinsa, koko pitäjän suureksi kummastukseksi. Vähät huoli Risto siitä, jos kylän ämmät sanoivat hänen olevan liian vanhan niin nuorelle tytölle.
Samalla kolmen vuoden ajalla on Helmikangas myöskin saanut takaisin kadotetun poikansa. Eihän kukaan ulkomaalainen niin hullu voinut olla, että häntä olis edes ruo'ankaan edestä pitänyt, ja siis nälkä ja laiskuus olivat hänen isän ja äidin sylivauvaksi jälleen ajaneet. Kelpasihan nyt Jaakon loikoa isänsä sohvalla, kun kyllin hyvää ruokaa ja juomaa eteen kannettiin. Kelpasihan hulluna olla, kun pulskasti passattiin, ja näyttää suurta, meriretkellä opittua taitoansa korttipelissä, jos joskus kumppanin siihen sai. Hätäkös hänellä!
Vierimän ukko elelee vielä entistä elämäänsä, tehden työtä Loviisan kanssa torppansa vainioilla, eikä heillä minun tietääkseni ole mitään puutosta. Ukko käypi ahkerasti kirkossa, niinkuin ennenkin, ja hän on iloinen, niinkuin koko pitäjä, kun on saatu poismenneen sijaan uusi rovasti ja sielunpaimen. Nyt onkin kolme rotevaa pappia seurakunnassa, jotka kaikki ovat uutteria virassansa.
Aspelan ennustus Aspelan tytärten häistä on toteentunut. Molemmat ovat emäntinä Limingassa, vaan ukko on itse nähnyt hyväksi muuttaa Tuonelaan ja hänen talonsa on myyty eikä Lumisuo vieläkään kuiva. Siis kuoli ukko ennen aikaa eikä Lumisuon kuivaajalle kukaan mitallia ole toimittamassa.
Pirttilän talosta voin taasen kertoa sen kumman, että tuo kirjanlehtiä syöpä Pirttilän Paavo on joutunut kirjoitusmiesten lukuun. Hän on ostanut kaupungista kirjoituskaavan ja opetellut kirjoittamaan ja on seurakunnan etevin talonpoika kirjoitustaidossa. Hän lukee kirjoitettua melkein selvemmin kuin painettua; mutta ihmeellisin kaikista on kuitenkin hänen luvunlasku-taitonsa, johon hän on saanut alku-opastusta rovastin apulaiselta, nuorelta pastorilta. Sitten on hän itse harjotellut talvis-illoilla lisää ja on tullut luvunlaskussa niin mainioksi, että osaa sinisellä kivitaululla laskea vaikka mitä — muunmuassa senkin tähän asti mahdottomana pidetyn laskun, sekuntien summan Raamatun ajanlaskun jälkeen mailman luomisesta. Kaikki ihmettelevät Paavon taitoa kirjoituksessa ja luvunlaskussa ja moni harmaapäinen ukko ja talon-omistaja antaa nyt mielellänsä Paavon laskea ja kirjoittaa talonsa vuositili-kirjat ja laskut. Mutta yksi on kumminkin, joka ei ihmettele Paavon taitoa, vaan pyytää vielä lisäpalkkiota hyvistä töistänsä, pitäen kaiken Paavossa ilmaantuneen taidon yksin-omaisena ansionansa. Se on tuo itsensä ja toisia pettänyt mies, tuo kepin nojassa horjuen kuleksiva Kerstilän vaari, mainio paperi-puuron keitättäjä ja peuran sääriluun ytimen syöttäjä kaikenlaista tautia poteville. Peuran sääriluun ydin oli näet viimeinen parannuskeino, kun sitä kolme kertaa tikulla suuhun annettiin. Hän se on, joka väittää noitakonstinsa vuosien kuluessa Paavon vatsasta viisautta päähän nostattaneen. Mutta Paavo ei usko tietäjän puheita eikä rupea maksamaan lisäpalkkiota, sillä Pirttilän emäntä, Paavon äiti, on kuollut ja Paavo isänsä kanssa ovat toista mieltä eivätkä usko velhon puheita. Paavo itse arvelee taitonsa ja kykynsä tulleen siitä, kun oli miehistynyt ja saanut olla paremmin rauhassa ja omalla ahkeruudellansa koettaa eikä kovistuksia saatuansa vesissä silmin tuhrustaa, niinkuin äitinsä eläessä. Sen verran kuitenkin lukee Paavo kaikista näistä tietäjä-ukon ansioksi, että hän on paperi-puuron syötyänsä tullut huomaamaan noitakonstit turhiksi.
Vielä on Paavon ansioksi mainittava, ettei hän tahdo pitää pitkän ja kiusallisen vaikeuden kautta saavutettua taitoa yksin omana hyötynänsä, vaan jakelee sitä muillekin. Niinpä hän on minuakin opettanut kirjoittamaan ja laskua laskemaan, eikä ole siitä vaivasta mitään palkkiota ottanut. Monta muutakin on hän alulle pannut, kun vaan oppivaiset ovat sen vaivan nähneet, että ovat hankkineet itsellensä kirjoituskalut ja taulun ja lauvantai- ja sunnuntai-iltoina käyneet Paavon luona opetusta saamassa. Aika jalo mies tuo Pirttilän Paavo! Onnea ja siunausta hänelle toivottavat kaikki, jotka hänen koulussansa ovat istuneet ja opetusta maksutonta saaneet.