— Niin, sinä puhut maan kielestä, vaan muuta?
— Ja väkemme anastaneet.
— Ha-ha-ha, sinä pyörit siinä mäessä kuin kärryn pyörä. Tee niinkuin tahdot! Sillä minä huomaan, että suonissasi virtaa Suomalaisen veri.
Silloin menin minä kamariini.
KAHDEKSASKOLMATTA LUKU.
Lyhyen pysäyksen merkki.
Aikoja on monenlaisia maailmassa. Mutta pää-aikoja on kaksi: sodan aika ja rauhan aika. Tähän asti olin minä elänyt rauhan aikaa; nyt tuli rauhan leutoisuudelle pysäyksen merkki. Sodan aika koitti. Kaksi vuotta olen kulkenut koulua ja suorittanut kaikki, mitä Suomen kielellä voikin suorittaa. Ruustinnan perheessä asuessani olen oppinut hiukan ruotsia ja olisin enemmänkin oppinut, jos olisin sitä halulla harjotellut. Mitään merkillisiä ei ole tapahtunut entisestä. Ainoastansa joku suomalainen koulukumppanini on tuttavakseni tullut. Kaikki entiset tuttavani Limingassa elävät terveenä ja minä itsekin olen siellä.
Mikä nyt on? Kaikki varusteleikse — hirmun päivät ovat ovella. Kukaan ei enää puhu muuta kuin sodasta. Se, kenellä pyssy, laittaa sitä kuntoon, jolla ei ole, se koettaa sitä hankkia, joka ei saa pyssyä ostaa, se katselee itsellensä jotakin muuta kättä pitempää.
Postit tuovat pahoja sanomia. Pitkä-silmällä on nähty pahoja enteitä. Merellä luovailee peloittelijat laivain muodossa. Vielä istumme kumminkin hyvässä turvassa, väylät on huonot, rannat ovat matalat, meriviitat ja reimarit ovat poissa ja Marjaniemen pookista ei lähde tulijalle apua.
Oulusta tulijat kertovat kummia: Laivat lähenevät kaupunkia hyvässä järjestyksessä, vältellen sievästi kaikki karipaikat.