Kauas on vihollinen karkotettu rannoiltamme ja vapaasti saamme jo hengittää. Talvi on tullut. Minä tiedän jo; mitä vasten Anna ja tuomari tahtoivat viimeisessä hädässä toisiansa tavata. Heistä on keskellä hälinää muodostunut sievä pariskunta ja meillä on heidän häitänsä vietetty. Ruustinna asuu meillä kahden nuoremman tyttärensä kanssa. Ryökkinät neulovat ja kutovat mitä sievimpiä kankaita Oulun herrasväelle ja ruustinna opettaa köyhiä lapsia lukemaan ja tyttöjä neulomaan ilmaiseksi, sillä köyhillä ei ole varaa maksaa. Tuomari on rikas, senkin olen saanut tietää, ja hän on heittänyt pois tuomarin-viran ja ostanut suuren talon jossakin kaukana Savossa. Hän näet ei viitsinyt palvella sijais-tuomarina — ennen rupesi hän maanviljelijäksi. Huolimatta siitä, etteivät hänen suuret sukulaisensa hyväksyneet hänen menetystään, tekee hän, niinkuin hyväksi näkee, ja elää onnellista, hiljaista maa-elämää rakkaan rouvansa keralla.
Mustia pilviä liikkuu vielä valtiollisella taivaalla, mutta toivotaan kuitenkin rauhaa. Sillä aikaa pojat reippaasti äkseeraavat ja laulavat:
Jos vihollinen rannoillemme metelinkin tois,
Ol' valmis häntä pikaisesti pakoittamaan pois!
Jos hän uudistaisikin tulonsa ja alkaisi maatamme piirittää, niin Limingassa kumminkin oltaisiin valmiina häntä tervehtämään, sillä nyt ei kukaan pakenisi. Isäni sanat olivat menneet läpi koko seurakunnan, että yksi Suomen mies helposti pistää heitä vartaaseensa viisi. Kunnia olkoon jaloille Liminkalaisille siitä, etteivät sanaansa pettäneet ja paenneet, vaan tyynnyttivät mielensä ja olivat kukin taloissansa, jättäen korpiin ja erämaihin menemisen toisille, jos niin halusivat.
Viljamme on korjattu. Sato tosin ei erittäin runsas, kuitenkin riittämään asti. Me harjottelemme ampumaan. Moni riihen-nurkka on saanut luodin poskeensa, sillä olemme käyttäneet riihien nurkkia maalitauluina ja valkoista tuohenpalasta pilkkuna ja tarkastipas meillä moni mies, moni poika osaakin ampua. On siis hyvä toivo. Suurimmat, pulskimmat miehet ovat ne, jotka palvelevat sotaväessä; välkkyviä kiväärejä näemme usein, etenkin pirteissä, sillä ulkona on kylmä. Vanhat soturit katselevat ilomielellä nuoria, uljaita sotapoikia, ja itarat talon-isännät raapaisevat korvallisiansa ja sanovat: sotamiehen palkka on ylen kallis, kunpa kelpaisivat isännät itse äkseeraamaan, ett'ei tarvitsisi maksaa toiselle.
Sanomalehtiä luetaan ahkerammasti kuin ennen, sillä uutisille ollaan erittäin kärkkäitä. Uusissa sotilaissa löytyy runsaasti opin-intoisia, jos paljon haluttomiakin ja vetelehtijöitä. Ne, jotka eivät anna velttouden vallita, ryhtyvät johonkin toimeen, mikä lasten opetukseen, mikä mihinkin keveään työhön, mutta ani harva oikeaan talonpoikaiseen, raskaaseen työhön. Siitä nurisevatkin muutamat talonhaltiat, peljäten heidän unehuttavan työvoimansa ja jäävän sotilasviran loputtua virattomiksi herroiksi. Jopa muutamat uskaltavat mennä niinkin pitkälle, että pelkäävät heidän vanhana joutuvan nälän-näkijöiksi. Olisihan se surkeata, mutta lienee siinä hiukan tosiperääkin, sillä se on paha asia maalla asuville, jos ruumis totutetaan pois maan-työstä.
Mutta minä jätän pelkojen ajan ja menen joku vuosi eteenpäin. Silloin olemme selvässä rauhassa, vaikka tosin jyskeiden muisto vielä korviamme kuumottaa. Katsokaamme, mitä tuttavakunnassani on huomattavaa.
Menemme ensin Vierimälle.
Helläsydäminen ukko on näinä raskaina aikoina huolestunut ja saanut puolen päätänsä paljaaksi. Jos kenelle, niin on sanoma rauhasta juuri hänelle semmoinen ilonsanoma, että nuortuvansa ukko siitä luulee. Loviisa on jo täysi ihminen ja tekee vielä työtä isänsä kanssa torpan vainioilla ja huoneissa.
Aspela on ostanut itsellensä toisen talon entisen lisäksi ja hallitsee nyt molempia. Sodan puuhista huolimatta on hän viljellyt maata uutterasti ja hyvin edistynyt. Hänelle on onni ollut myötäinen, niinkuin toimelliselle tavallisesti. Karjan enentämisessä ja voin valmistamisessa puuhataan Aspelan taloissa. Voin valmistamista vasten on Aspela toimittanut veivikirnun ja on Aspelan emäntä ruvennut kirnuamaan kylmiltään, heittäen pois tuon tyhmän tavan, että päällispönttöjä saunassa palvata, niinkuin muilla Limingan emännillä tapa oli. Tästä saa hän tosin toisilta hienoja irvistyksiä, sillä toiset emännät luulevat Aspelan emännän voimäärässä leivisköillä hävinneen.