Huolista huolimatta olin muiden mukana ottanut osaa kaikenlaisiin yhteiskunnallisiin asioihin. Olin etunenässä ollut osallinen nuorison nousevan opetuksessa sunnuntaikoulua pitämällä. Olin sen ohessa lahjoittanut joukon kirjoja lainakirjaston aluksi ja pidin sitä noin vuoden aikaa ensin kotonani. Aspela auttoi myöskin asiaa ja osti siihen kirjoja ja niin saatiin yksituumaisesti 200 nidosta kirjastoon. Tosin oli se vielä mitättömän pieni kirjasto, mutta alku oli tehty.
Jollei minulla olisi ollut niin oivallinen ja toimellinen vaimo kuin Loviisa, niin luulen, että olisin monta kertaa taakkani alla vaipunut, sillä niin äkkiä, niin isosti tyhjästä nousta on vaikeata. Äitini oli myöskin se muori, joka kyllä ei säästänyt vaivojansa.
Perheemme oli viisivuotisen avioliittomme aikana lisääntynyt kahdella tyttärellä. Minä olin onnellinen ja taisin sanoa, että vaimoni on oikea kodon sydän.
Pirttilän Paavo oli hyvä ystäväni, niinkuin ennenkin, ja neuvoi minulle monta asiaa maan uuden-aikaisessa viljelyksessä. Vuoroviljely pantiin meillä niinkuin Pirttilässäkin toimeen ja minä rupesin käyttämään sala-ojiakin. Hankinpa luujauhojakin koetteeksi ja Guanoa hankin myös, pelloille levittääkseni. Minä toimitin rautaisen kääntö-auran, viskuukoneen, silppukoneen, ja kaikenlaista minä puuhasin, vaikk'ei varanikaan tahtoneet riittää. Mutta pianpa maksoi mäki velkansa ja minä rupesin saamaan hyviä vuosia, kun toiset rinnallani saivat huonoja, ja ne alkoivat vähitellen nuottiani kannattaa.
Voin valmistuksesta sain minä, niinkuin Aspelakin, hyvät rahat ja loistavat kiitokset. Pirttilälle ne tietysti oikeastaan tulivat, hän kun oli neuvot antanut. Jopa olin tavasta niin innossani, että ai'oin lähteä maanviljelys-opistoon, mutta ei siitä kuitenkaan sen enempää tullut, sillä eihän minun sopinut jättää taloani häviämään ja perhettäni turvattomaksi.
Pää-asia onkin, että itsekukin mies pitää perheestänsä ennen kaikkia huolta, sillä niinhän valtakunnan onni ja toimeen tulo on parhain turvattu. Se onkin huolimattomuus perheen hoitamisessa, joka etupäässä hämmentää onnellisuuden ja kurjuutta lisää.
VIIDESNELJÄTTÄ LUKU.
Loistavia lyhtyjä, mustia pilkkuja.
Ihmisen elämän tarkoitus täällä maan päällä ei ole se, että hyvin toimeen tultaisiin ja mukavasti elettäisiin. Tämä elämä on paljas vaellus tulevaisuutta kohden, jossa vasta pysähdymme. Luulisihan yhden ja selvän päämäärän vaikuttavan sen, että oltaisiin yksimielisiä kuljettavasta tiestä. Mutta ihmisen käsitykset uskon asioissa ovat ihmeen monenlaisia. Se saatiin meidänkin seurakunnassa huomata.
Liminkaan ilmestyi melkein yht'aikaa useanlaatuista oppia. Kaikki harrastivat jumalisuutta, mutta kukin omalla tavallansa.