Aspela on vanhentunut, hänen päänsä on valkoinen. Hän sairastaa ja minä seison äitineni, vaimoneni hänen vuoteensa vieressä. Aspelan vaimo Katri itkee, sillä hän tulee kadottamaan miehen, jonka vertaisia harvoin tavataan. Meidän läsnä ollessa ummistaa tuo kunnon ukko silmänsä tästä elosta. Hän on tehtävänsä tehnyt ja ansiolliset työnsä päättänyt ja melkein yksimielisesti suree seurakunta tuota kunnan vanhintansa.
Ilman ulkonaista korskaa ja kiiltoa oli koko hänen vaelluksensa. Siisti ja puhdas oli todella hänen kotinsa, niinkuin hänen käytöksensäkin. Hänen ainoa silmämääränsä oli kansansa kohottaminen ja sen asian eteen hän uhrasi henkensä ja ruumiinsa voimia sekä rahaa. Kuitenkin pysyi hän hyvissä varoissa elämänsä loppuun asti, sillä kukaan ei häntä pettänyt. Hänellä oli niin tarkka silmä velan antamisen asiassa, että hän otti velalliseksensa vaan sellaisen, joka maksoi, ja niinmuodoin ei hän tavarallansa koskaan ylellisyyttä ja turhuutta auttanut. Leikillinen puheissa, mutta totuus pohjalla ja hyvä tarkoitus aina päämääränä.
Niin eli ja kuoli Sakari Tyrnävältä, Korvenpään isäntä Aspela.
Hänen kaksoispoikansa ovat täysi-miehiä. Toinen on isäntänä Kerstilässä, toinen Korvenpäässä. Kolmas talo on myyty ja vainajan neljäs olikin minun Helmikankaani. Katri on vanhana mummona Korvenpäässä miehensä kuoltua. Erittäin suosittu emäntä hän on ja moni nuorempi koettaa seurata hänen esimerkkiänsä. Kaksoispojat ovat perineet isänsä ja äitinsä luonteen. Siis innolla vielä toisessa polvessa Sakarin tointa jatketaan.
Pirttilän Paavo on myöskin kuollut, jättäen jälkeensä Alina lesken ja kuusi nerokasta ja hyvin kasvatettua lasta. Hän on jättänyt jälkeensä talon, jonkamoista harvoin nähdään, eikä se ole tyhjä pohja. Siinä on leskelle ja lapsille eläke, siinä on koti, josta lesken ei tarvitse muuttaa muualle kuin Tuonelaan. Oikein siis oli Alina ryökkinä päättänyt, kun Pirttilään emännäksi meni. Se kauppa ei olut kaduttava.
Lähinnä Aspelaa tulee minun kiittää Paavo-vainajaa siitä, mitä minä nyt olen. Ilman hänen ystävällisiä neuvojansa olisin minä monesti talon hoidossani karille ajanut.
* * * * *
Monta kovaa retkeä olen tehnyt, vaikk'en vielä ole vanha ijältä. Olen tehnyt kaupunkireisuja ja markkina-matkoja auringon paahtaessa ja vihurin ja pakkasen raivotessa. Monta erilaatuista ihmisluontoa olen tullut tuntemaan. Olen käynyt Suomen pääkaupungissa Helsingissä. Olen ollut valtiopäivillä. Kansani kieli ja sen vapaus on ollut elämäni ehtona, sanatonna en ole jaksanut kuunnella, vaan puheeseen olen ryhtynyt suomalaisuuden puolesta. Naisten oikeutta olen innolla valvonut, eikä nyt enään voida tyttärille pölkkyä pään alle asettaa, niinkuin ennen maailmassa, jos tytär itse valitseekin sulhasensa. Tasan on heidän osansakin nyt saaliin jaossa: tytär saa saman kuin poikakin. Ihmisrääkkäystä olen koettanut estää ja eläinrääkkäystä myös. Viina ja olut virtaa vielä maassamme ja turmiota synnyttää. Koska koittanee se aika, jolloin sitä vähennetään? Milloin parantanee Suomen kansa pahimman haavansa, juoppouden? Se alkaa olla toivomaton pykälä. Ennenkuin maamme on oikealla tolalla kaikissa, silloin on minun silmäni jo mullan alla.
Kirjallisuutta tosin viljellään enemmän kuin lapsuuteni aikana. Tieto ja taito on jommoisestikin enentynyt, mutta moni luottaa tietoonsa liian paljon ja jättää taidon käyttämättä.
Kiitos kaikukoon niille Suomen miehille, jotka ovat kotoansa nostaneet ja talonsa kunnossa pitäneet, sillä monta tunnen, jotka ovat mökin taloksi muuttaneet ja vetelöitä soita kuiviksi pelloiksi.