Ei se vaikuta pahaa, jos miestä pienennetään, sillä se on terveellistä, että tulla karsituksi. Jos aina saisimme olla äveriäänä, niin pian olisimme ylpeyden kukkulalla ja pian rojahtaisimme.
Oi sinua, kaunis Liminka, oi sinua, viehättävä Temmes-varsi, oi sinua, synnyin-seutuni! Olet maa rakkahin kaikista. Minä katson usein Vierimän torppaa — sydämeni suosii sitä. Se on minulle kallis, se on vaimoni koti. Sieltä olen löytänyt helmen. Paha sana on vierimä, älköön se kumminkaan ennustako, että kotini sydän vierähtää ennenkuin minä. Sehän olisi viimeinen pienennykseni, jonka jälkeen en voisikaan ilmaa huokua. Tuossa istuu vaimoni vierelläni ja molemmat tyttäreni, ja kotini on minulle rakas.
* * * * *
Tähän asti olen päässyt ja vielä elän ja näen. Minä näen entisen Kerstilän patruunan jo tehneen toisen konkurssin. Nyt on hän aivan köyhä. Viikko sitten oli hän luonani ja me kävimme kirkossa hänen kanssaan, sillä minä en vihaa häntä — en ketään vihaa. Me kävimme hautuumaalla ja luimme isäni ristin kirjoituksen: "Vähä ja paha on ollut elämäni aika, eikä ulotu isäini kulkemisen aikaan." Vesissä silmin luki vanhus nuo sanat ja sanoi:
— Minä tein vääryyttä isällesi ja lyhensin hänen päivänsä. Jos minulla olisi varoja maksaa, niin minä maksaisin sen sinulle.
Mutta minä lausuin: Olkaa rauhassa ja parantakaa elämänne! — Sääli minun tuli raukkaa.
Niinkuin kristitty, toivotan minä hänelle onnea, vaikka hän on vääryyden suurimman minulle tehnyt.
Ja vielä kerran katson ympärilleni.
Vaipunut on tuo jalo mies, joka Limingan Sionin haavat paransi, ja hän lepää haudassansa. Risto Riikola on myöskin mennyt, mutta sinisilmä Kreeta lapsinensa hallitsee taloa. Hän on velhon tyttären tytär, mutta parempaa köyhäin äitiä saamme äärettömät matkat hakea huipotella. Olen kuullut, että tuomari elää vielä vaimonsa Annan kanssa Savossa ja edustaa seutunsa kansaa, niinkuin Aspela edusti Limingan kansaa. Selma on miehinensä eräässä minulle hyvin tunnetussa pitäjässä, jossa miehensä on kirkkoherrana, ja luulen että hän on etevimpiä kirkkoherroja Suomessa. Lauri Mikkonen ja Priita Kirppanen ovat palvelleet minua kunnia-rahaan asti, mutta nyt ovat he menneet naimisiin ja niin vanhana, vaan sama se. He ovat entisessä äitini töllissä, vaan ei se ole enää mikään tölli — se on torppa ja pulska. Aapeli Könkölä on päässyt lukkariksi ja on hän siis toiveittensa perillä. Äitini on vanha mummo, ja matkustavaiset, kun meillä käyvät, kysäsevät häneltä, onko hän talon elatus-muori. Mutta hän naurahtaa siihen ja sanoo: Tuolta minä olen töllistä vähän alempaa. Kas, ei hän isottele. Hän onkin minun äitini ja etevin esimerkkini ja hänellä on hyvä miniä, niinkuin hän itse sanoo, ja Loviisani sanoo hänellä olevan hyvän anoppimuorin. Mitä etsisin enempää tässä elämässä, kun minulla on rauhallinen koti ja syön leipää omasta pellostani. Toivon silmillä katselen jo sitä vapauden päivää, jolloin saan astua maasta pyhäin edesmenneiden luokse ja tavata siellä monta lapsuuteni tuttavaa. Suokoon Isäni ylhäinen, joka minua on niin jalosti auttanut, että minä saisin nähdä joitakuita toivomiani hedelmiä kypsyvän, niin iloisemmalla mielellä astuisin pois täältä. Paljon on vielä tehtävää Suomen kansan vainiolla. Varusta, o Jumala, voimalla niitä, jotka kansaamme edustavat, taidolla ja kärsivällisyydellä taakkaansa kantamaan.