— Kyllä se on kylmää naurua ja vaivaisen leikkiä, lausui nyt vakavasti äitini, joka seisoi minun vieressäni, pullo kädessä.
— Näytäs, kun ma voitelen vähän kamferttilinementillä, jatkoi hän pojalle, heittäähän kumminkin kihelmöimästä, vaikk'ei siitä muuta apua olisikaan.
Sitten voiteli äitini kaikki paikat pojassa, joita oli nähnyt hänen lumella hierovan, jalat, kädet, nenän, korvanlehdet ja poskipäätkin vielä kaupan päälliseksi. Vähän hetken perästä huudahti poika:
— Jumalan kiito, porotus lakkasi!
Nyt pani äitini padan tulelle ja lämmitti koinruohovettä. Sitä hän antoi pojan juoda ja käski hänen sitten panna levolle. Äitini peitteli poikaparan hyvin suurilla lammasnahkaisilla vällyillä, ja vähän ajan perästä kuulimme hänen kuorsaavan. Ilta kun ei ollut aivan myöhäinen, istuimme me vielä vieraamme nukkuessa ja puhelimme.
— Kurjaa, arveli äitini, on noiden ihmisraukkojen, joiden täytyy kuljeskella noin huonoilla vaatteilla ulkona pitkät matkat. Monta kertaa onnettomat saavat astua päivittäin aivan Jumalan jyvääkään maistamatta ja monesti vielä saavat kuulla kiroilemisia ja hävyttömiä herjauksia, jos johonkin pahaan taloon saapuvat vaivoistansa väsyneenä levähtämään. Monesti on niinkin, että hakevat itsensä seinien sisäpuolelle rauhassa kuollaksensakin. Armoton se ihminen, joka ei anna köyhälle suojaa ja holhousta; mutta niitä sellaisia armottomia on paljo. Mutta tiedä se, poikani, jos on ihmisellä huone, vaikka kolmisoppinenkin, niin velvollisuus ottaa kurjat huoneeseen ja auttaa heitä, on kaikilla ihmisillä ilman eroitusta. Ja vaikka ei olisi muuta kuin yksi ainoa leipä eli vaan pieni leivän pala, niin siitäkin on annettava toiselle, jolla ei mitään ole. Tosin on sitäkin nähty, että kerjäläinen on auttajaansa rikkaampi, vaikka näyttää puvustansa niin viheliäiseltä kuin suinkin mahdollista. Semmoinen ihminen ei ansaitsisi mitään apua, vaan olisi päinvastoin ajettava ulos, sillä hän on pilkkakerjäläinen, joka kerjää ilman tarvetta, ko'otaksensa rikkautta ja tehden oikeasta tarvitsevaisesta pilkkaa; mutta olkoon se itsekunkin anovaisen oma oman tunnon asia. Ja on niitä semmoisiakin kerjäläisiä, jotka kyllä ovat avun puutteessa, mutta jotakin saatuansa kohta käyttävät sen kaikenlaiseen ylellisyyteen, miehet usein viinaan, naiset milloin mihinkin turhuuteen. Semmoinen oli esimerkiksi eräs minulle hyvin tuttu entinen talon-emäntä, joka kulki kerjäten ja pani kaiken, minkä sai, kahviksi. Vaikka vaatteet hänen yllänsä olivat niin huonot, että yksi repale siellä, toinen täällä oli päitä yhteen solmeiltu, niin hän kuitenkin joi kahvina kaikki, mitä annettiin. Kahvissa oli hän ensin talonsa särpänyt ja vielä kerjäläisenäkin täytyi hänen saada tuota juotavaa. Se oli hänelle sellaiseksi himon esineeksi tullut, että hänen oli melkein mahdoton elää, jollei hän kahvia saanut. Niin se on tässä maailmassa, yhdellä yhtä, toisella toista; mutta sittenkään emme omantuntomme tähden voi olla anovaista auttamatta, jollemme tarkoin tunne häntä ja tiedä, että hän anoo ilman tarvetta. Sillä muutoin voisimme olla auttamatta oikeata tarvitsevaista ja niin kovasydämisyydellämme vetää päällemme Herran tuomion.
Nyt kysyin äidiltäni: Tiedättekö varmaan, että hän on oikea tarvitsevainen, tuo meidän yövieraamme?
— Tiedän kyllä, sanoi äitini, ei tämmöisellä ilmalla liiku rikkaita kerjäläisiä, ja tuskin hän juuri kerjäämistä varten onkaan kulussa, ei hän ole meiltä mitään pyytänyt; ainoastaan sen näen, ettei hän rikas ole, sillä monta kertaa näyttävät kerjäläiset ulkoakin päin rikkaammilta.
Äitini kiehutti maitoa ja saatuansa maidon keitetyksi, herätti hän pojan juomaan lämmintä maitoa. Poika joi ja sen jälkeen nöyrästi kumarsi ja kiitti.
— Mikä suuri onni, alkoi hän meille puhua, että jouduin näin hyväin ihmisten luokse. Nythän tunnen itseni oikein notkeaksi ja raittiiksi. Mutta millä voin minä palkita teidän hyvää kohteliaisuuttanne ja vieraanvaraisuuttanne, kun olen niin köyhä. Ehkä talon väellä olisi minulle jotakin työtä antaa, kyllä minä tekisin, kun vaan saisin hiukan ruokaa, muuta minä en pyytäisikään. Minulla ei enään ole evästä jälillä ja raha on kaikki mennyt.