— Joutukaa, Jumalan tähden, auttamaan, jos teissä on kipinäkään ihmissydäntä. Vierimän muori on kuollut ja ukko on kipeänä ja äitini on kipeänä — jos joku edes menisi ja lypsäisi lehmämme, sekin sinne maitoonsa pakahtuu. Minä itse koetan juosta pappilaan, jos saisin sieltä vähän rohtoja.
— Joko sinua kohta ruvetaan pienentämään? kuulin ensimäiseksi vastaukseksi jonkun takanani puhuvan.
Minä pyörähdin katsomaan ja näin Jaakon seisovan edessäni. Hyvä, ajattelin minä itsekseni, ei sinun pääsi paljoa kiellä, kun teet näinkin suurissa asioissa piikkaa ja irvistelet avun hakijalle. Sanoin siis hänelle: Kyllä minua tuntuvasti pienennetään, vaan pidähän suusi kiini ja valitse soveliaampi aika irvistyksilles.
Muu väki kuitenkaan ei nauraneet. Kun isäntä samassa tuli pirttiin, kerroin hänelle erikseen, kuinka huonosti oli Vierimällä ja meillä. Hän määräsi kaksi piikaa liikkeelle, toisen Vierimälle, toisen meille, mutta ne kohta panivat vastaan, ettei he uskalla mennä.
— No, menköön sitten kaksi renkiä, sanoi isäntä vihaisesti. Antti menköön Vierimälle ja Lauri Marin mökkiin, koska hän on tuttavampi siellä. Vaan jos Vierimän Loviisakaan ei ole päässyt sairaan luota lehmiä lypsämään, niin on tyttöjenkin lähteminen. Anni menköön Vierimälle Antin kanssa ja Tilta Laurin kanssa Marin luokse. Niin, ja lähtekää joutuin nyt, ei siinä tarvitse siekailla, ei ihmisiä sentään niin saa tappaa kuin elukoita.
Piiat kuitenkin koettivat pitää puoltansa sanoen: Mutta jos sieltä tauti tarttuu ja tulemme kipeiksi.
— Entäpä makeiksi te siellä tulette, naurahti isäntä ja lisäsi: Minä tulen itse vähän päästä ulos ja käyn kummassakin torpassa ja jos ette silloin ole siellä, niin varokaa itseänne.
Kun tytöt näin kovan käskyn saivat, täytyi heidän lähteä; mutta miehet menivät mielelläänkin. Vaan kun kaikki olimme porstuan ovella juuri pihalle pääsemässä, seisoi Jaakko porstuan ovipielessä ja sanoi jälleen:
— Koska sinua, Heikki, oikein pienennetään? Sitten kuin ruvetaan, niin lähetä sana minulle.
Minä en pitänyt tarpeellisena vastata siihen mitään, mutta Antti, joka oli talon vanha renki, karjasi, että kartano kaikui: Suus kiinni, hunsvotti, ja häpeä vähän! Kun päästiin talosta pois, sanoi Antti vielä: Eivät suinkaan tytöt ole antaneet vahdille vettä tänään, kun se on niin haukkuvallaan.