— Totta tosiaankin, voroja liikkuu paikkakunnallamme, hevosenkin ovat varastaneet. Eipä totta toisen kerran olekaan jättämistä mökkiä yksinään. Et sinäkään, Loviisa, huomannut katsoa talliin, oliko hevonen jo silloin poissa, kun Marin mökille juoksit.
Loviisa vastasi, ettei hän ollut huomannut talliin katsoa.
Ukko juoksi hädässänsä niitylle katsomaan, olisiko joku veitikka hevosen sinne laskenut, ja hevonen olikin niityllä. Silloin arvattiin, että samaiset pojat, jotka epäilemättä olivat mökkimme nuotioineet, olivat Vierimän talissakin käyneet viisauttansa jakamassa.
Nyt haettiin hevosella vielä samana iltana kaikki tavaramme pois ja ehtoolla tuotiin lehmämmekin Vierimälle. Kun se oli tehty, saimme levähtää ja miettiä päivän tapauksia. Rakkaan opettajamme olimme hautaan saattaneet, harvinaisen juhlallisuuden nähneet ja mökkimme palolla sen maksaneet; vihdoin Vierimän asukasluku oli vähäksi aikaa lisääntynyt toisella vertaa.
NELJÄSTOISTA LUKU.
Vahinko korvataan, syyllinen rangaistaan.
Kun tuo odottamaton harmi oli tapahtunut, oli äitini kahdella päällä, istuttaisiko enään perunoita vai ei oman mökkinsä maahan. Arveltiin näet sitäkin, että on melkein turha mökkiä uudestaan rakentaa. Usein on täytyminen jättää mökki yksin, kun ei ole kotimiestä, ja suittaisi taas tapahtua, että se poltetaan. Ja sama, joka mökkejäkin polttaa, voisi tehdä pahaa istutuksillekin.
Aamulla läksivät Vierimän ukko ja äitini kylälle tiedustelemaan, oliko kukaan nähnyt mökkimme luona eilen iltapäivällä ketään liikkuvan. Ympäri kuleksittuansa tulivat he kuitenkin tyhjän-toimittajina takaisin; ainoastaan sen olivat kuulleet, ettei ketään oltu nähty onkimassa eilis-iltana. Sitä he eivät suuresti uskoneet, sillä heidän varma vakuutuksensa oli se, että onkipojat olivat pahan tehneet. Kuitenkin täytyi heidän jättää asia sillensä ja äitini huoahti:
— Niin meni mökkini kirkkaalla päivällä, kuin koiran henki, ilman rangaistusta.
Kun siis näytti mahdottomalta saada sen enempää selvyyttä, aloimme me tehdä työtä ja muokata perunamaatamme entisessä pihassamme; yöt kävimme makaamassa Vierimällä. Kaikkein suurin harmi oli kuitenkin äidilläni enostansa, kun hän odotteli enoansa kohdakkoin Kemistä tulevaksi eikä ollut kotoa enempää kuin taivaan linnulla, mihin vieraan sisään käskeä, ja vallan tukalassa tilassa olisimme olleetkin, jos ei olisi meillä olut niin kelpo naapuri kuin Vierimän ukko.