— Se on liiaksi paljon.
— Ei se paljon ole, se lasketaan pois pojan perinnöstä.
— Minä tyydyn viiteenkymmeneen ruplaan.
— Se on liian vähän — minä maksan sata ruplaa.
— Se on oma asianne.
— Niin on, ja Vierimälle maksan minä 25 ruplaa.
— Minä en mitään pyydä, sanoi Vierimän ukko.
— Minun kanssani ei saa kiistää. Minä maksan.
Silloin Helmikankaan isäntä sieppasi hattunsa pöydältä ja läksi kiirein askelin kotiinsa päin.
Isännän mentyä astui Vierimän ukko Jaakon luo, joka vielä seisoi samassa paikassa, ja alkoi häntä puhutella: