"Ei tiedä, sitä en ole tullut koetelleeksi. Kyllä minä jo olen juonut tärpätit, tervavedet, tuomen kuoret ja suokanervat. Kyllähän ne kaikkikin hiukan helpottaa, vaan todellista apua eivät ne tuota. Niin kait minun käsitykseni on."
Elsakin uinahti penkille ja kun heräsi oli jo aurinko korkealla. Vaikka olikin vielä eilispäivän ponnistuksista ruumiinsa hyvin kankea, kumminkin hän hoputti Mattia näyttämään hänelle paikkaa, josta männyn kärkkiä voisi ottaa.
Ei aivan kaukana mökistä oli tiuha nuori näreikkö. Sinne nyt lapset menivät juoksujalassa. Pian oli heillä suuri korillinen kärkkiä, jonka nyt mökkiin hinasivat.
Mökkiin kärkit saatuansa pani Elsa kohta tulelle padan, jonka hän oli täyttänyt vedellä ja kärkeillä. Niistä hän nyt keitti lientä, siksi kunnes vesi noin puoleksi kuivui. Kun vesi sitten oli jähtynyt, antoi hän sairaan juoda sitä, ja Heleena tunsi kohta sen jälkeen, että yskä oli menettänyt hyvän osan voimastansa.
"Hyvää se tuntuu tekevänkin", sanoi Heleena.
Elsan silmät kiilsivät ilosta.
"Juokaa enempi äiti, sitä lientä!" sanoi Matti.
"Matti parka! Sinä tahtoisit kerralla äidin terveeksi, vaan se ei käy niin hätään, sillä jos lääkettä nauttii tavattomassa määrässä, tekee se vaan paljasta pahennusta."
Elsa ja Matti olivat sitten kaiken päivää huoneessa, odotellen, miltä sairaan tila rupeaisi näyttämään. Sairas nukkui hyvän osan päivää joteskin rauhallisesti. Hengitys tosin oli raskaanlaista, vaan Matti, joka oli äitinsä ennen nähnyt, sanoi sen olevan paljonkin keveämpää, kuin edellisinä päivinä. Elsan mielestä kävi se taas siihen suuntaan, kuin hänenkin äitinsä hengitys moniaita päiviä kuoleman edellä, ja hän pelkäsi siis pahinta. Kumminkaan ei hän siitä mitään Matille puhunut.