Elsa kietaisi huivin päähänsä ja meni ulos. Ulkona oli jo pimeä ja sadetta vähän vihmosi. Ilma oli tavallisen lämmin. Pian oli Elsa taas tuossa entisessä pesotuvassa ja sen peräkamarissa. Kun hän ennätti kamarin ovelle, oli mummo täysissä tamineissa kaupungille lähdössä.
"Hyvää iltaa!" hökäsi Elsa sanoa.
"Jumal' antakoon! Ihanpa tulit kreivin aikaan, juuri olin aikeessa teille lähteä!"
"Kuinka talon oston kävi?"
"Kyllä talo ostettiin; avaimet ja talonkirjat ovat minulla. Huomispäivänä aijon muuttaa, vaan en tiedä kenen saanen avukseni; on paljonlaisesti tuota kamaa."
"Voi jos pääsisin minä teitä auttamaan! Tuossa vielä nuot minunkin kapineeni ovat teidän vedätettävänä", sanoi Elsa.
"Enhän minä sinua voi pyytääkään. Kyllähän nuot hevosmiehen kanssa autan. Kyllähän niistä aina junkaan tullaan, ja onpa siinä nyt mitä tullakin, kun Sipoolainenkin kävi hautauskustannukset suorittamassa, — ei nyt Elsa rukka ole rahan puutosta.
"Sepä on koko hyvä asia", sanoi Elsa.
"Onpa niinkin! Melkein voisin maksaa sinulle rahasi takaisin; kumminkaan en maksa niitä ihan nyt, sillä ei tiedä mitä kustannuksia siitä vielä tulee. Ihmiset puhuvat että talonkaupoissa aina saadaan jälkimaksoja maksaa."
"Pitäkää vaan rahat; en minä niitä nyt tarvitse. Olihan minulla vähän muutakin asiaa. Meidän Katri menisi mielellään Turkuun, nyt kun häntä on sinne naimisiin kutsuttu. Etteköhän te mummo tulisi meille niin kauvaksi apuihmiseksi, kun ennätetään toista piikaa saada!"