"Kyllä Katri puhui vähän että täällä on Elsa, vaan en minä saanut selvää, kuka Elsa", puhui vieras.
Neiti oli Munkkiniemen Liina.
"Matkustaako Liinakin pois näiltä tienoilta?" kysyi Elsa.
"Matkustanhan minä sinne Turun puoleen. Kontio on hankkinut siellä muutamassa suuressa herraskartanossa pehtorin paikan, ja me menemme nyt naimisiin. Se Kontio on laannut tykkänään ryyppäämästä, sitten kun sai Munkkiniemen herralta kotiripitykset, ja tullut kunnon mieheksi. Munkkiniemen herrakin on hyvillään, että hän niin on itseänsä kunnostanut, ja antoi minulle vähän rahaakin Kontiolle vietäväksi."
"Viepikö tuo ukko teidät aivan perille asti?" kysäsi Elsa.
"Viepi, hän on aivan Turun vierestä, ja Kontion koti on matkan varrella; hän heittää minut Kontion luo, ja Katrin hän viepi Turkuun asti. Hän on ollut asioilla täällä, mikä riita-asia hänellä lienee, jossa hän sanoo paljon rahaa kuluttaneensa, ja on erittäin mielissään että saapi paluumatkalla hevosellansa hiukan ansaita."
Liina ja Katri kantoivat nyt Katrin arkun kärryihin. Rouvakin saapui rappusille.
"Jaha, Katri lähtee nyt", sanoi rouva.
"Lähteä lähtevän pitää. Hyvästi nyt, rouva! Rouvan ei pidä olla millään tapaa vihainen minun päälleni ja minä pyydän anteeksi", sanoi Katri.
"Mene vaan kaikessa rauhassa Jumalan nimeen."