Mutta annas olla, minä tunnen hänet.
Elsa ja Matti kulkivat siihen asti, kuin tuli kadun kulma, josta Matin oli alkaminen pitkä matkansa Kirkkonummelle. Kauvan seurasi Elsa silmillänsä Mattia, kun hän astuskeli, tuo perin pieni poika, kadun laitaa pää alas painuneena. Pian Elsa siitä sitten kotiinsa pyörähti ja meni kyökkiinsä. Mamseli, kuultuansa kyökkiin ihmisen tulleen, riensi katsomaan.
"No, kuinka siellä sairas oli?"
"Paranemaan päin luuli olevansa."
"Selitäpäs minulle oikein, mikä ja mistä se sairas on?"
"Minä en oikein itsekään tiedä hänen perijuurtansa, sen vaan tiedän, että Kirkkonummella hän asuu pahanpäiväisessä mökkirähjässä, ei paljon paremmassa kuin meidän siellä Munkkiniemessä. Sen sain siellä ollessani sivulta kuulla, että hän oli ollut varakas aikoinaan ja että hän oli joutunut häviöön ja köyhyyteen juomarin miehen kautta."
"Mikä hänen nimensä mahtaa olla?"
"Sukunimen kuulinhan minä, mutt'en muista; ristinimi on Heleena."
"Heleena! mutta annas olla, minä tunnen hänet. Saako sinne sairaalaan vielä mennä?"
"Kyllä kait."