Kohta kun Munkkiniemen herra ja mamseli olivat päällysvaatteensa riisuneet, tulivat he kyökkiin. Elsa puuhasi jotakin askaretta ja Matti seisoi ja piteli ovipieltä.
"No, mitäs sinä nyt rupeat toimittamaan, poika?" kysyi herra.
Matilla meni väkisinkin peukalo suuhun, ja mitäpä se suusta poissa tekikään, kun asiat olivat perin epäselvät ja vaativat ensin kovasti miettimistä, ennen kuin vastaisi.
"Ota nyt peukalo suustasi ja vastaa, kun herra kysyy!" sanoi mamseli.
"Hm, kylläpä siinä taitaa pyöreät pojalla olla!" arveli herra.
"Kuinkas äitisi nyt hautaan saadaan?" kysyi Elsa.
"Ne hautaavat sen sieltä lasareetin puolesta", vastasi Matti.
"Ai! ai! Ei ole hyvä sekään!" sanoi mamseli, ja katsoi silmiin herraa. "Eiköhän olisi puuhata jotain? Voi Heleena parkaa, kun lasareetin hautaus!"
"Ei se nyt häävi hautaus ole, vaan hautaus, kuin hautaus!" tuumi herra.
"Minä hyvin sen tiedän, ett'ei kuollut siitä tiedä, kuinka häntä haudataan, vaan se olisi niinkuin vanhan tuttavuuden puolesta somempi, kun hautaisi pikku sievästi, vaikk'eikään suuren-kustannuksellisesti", sanoi mamseli.