Kamalaa iloa.
Kussa synti on suureksi tuttu, siinä on armo ylönpaltiseksi tuttu.
Jesuksen kuolo katkera
On mulla ilon aiheena.
Myös iloitsen, kun tiedän sen,
Ett' olen suuri syntinen.
Nuo ilot kaksi kamalaa
Minua aina lohduttaa.
Kuolosta Herran kuitenkaan
En iloitse mä suorastaan,
Vaan siitä, kun mä, kahleihin
Tuomittu vanki helvetin,
Vapaaksi tulla kokonaan
Jesuksen kuolon kautta saan.
Kun etsein, kuka auttaa vois,
Ei luista tauti mennyt pois;
Ne poltti kuin luut Davidin: (Ps. 32: 3, Ps. 38: 3)
Niiss' oli myrkky helvetin.
Mut kallis veri Jesuksen
Paransi luut ja ytimen.
Minusta oli ihme vaan,
Ett' autuaaks näin tulla saan,
Kun synnit oli kauheat
Ja rikokseni raskahat.
En voinut sitä uskoa,
Ett' oli mulla auttaja.
Myös sitä ihmettelin niin,
Kun Jesus tulee syntisiin
Ja heidän kanssaan syö ja juo (Luukk. 15: 2, Ilm. K. 3: 20)
Ja avun ahdistukseen tuo;
Ei kenkään saata ilmoittaa,
Kuin suuresti se lohduttaa.
Se ihmeisin on asia,
Kun rakasti Hän minua
Jo, kun en vielä ollutkaan
Maailmaan tänne tullutkaan; (1 Piet. 1: 20)
Enks siis voi Hänen minua
Nyt rakastavan uskoa!
Lunastustyö mun Jesuksein
On aina uusi sielullein;
Siis enemmän kuin maailmaa
Mä Häntä tahdon rakastaa
Ja kiittää Häntä hartaasti
Nyt täällä, sitten ijäti.
19.