"Jaakkolan laulut ovat mielestäni hyviä. Tuota kallista totuutta, että Jesus Kristus on syntivelkamme maksanut ja että Hänessä on maailma Jumalan kanssa sovitettu, on autuuden perustuksena saarnattava ja opetettava; sillä muuta perustusta ei taida yksikään panna. Sen totuuden vankalla pohjalla näyttää Jaakkolakin olevan. Mutta se autuaallinen totuus ei ole milloinkaan esitettävä kurittavana ja hempeänä evankeliumina, jommoisena ei sitä Uudessa Testamentissäkään ole esitetty, vaan sellaisena pyhänä taivasten valtakunnan evankeliumina, joka vaatii meitä itsiöllisen armon omistamiseen, sydämen työhän ja Jumalassa elettävään elämään. Mutta se elämä on rukouksen-elämää; sillä rukouksessa, niin sanoakseni, tykkii tuon ylimaailmallisen valtakunta-elämän valtasuoni. Jaakkolan lauluissa kuulee tuon valtasuonen tykyttävän — ilmaus, jota tän'aikaisissa hengellisissä lauluissa ja laulukokoelmissa useinkin puuttuu, ne kun kyllä tosin nousevat runollisessa mielikuvituksen rikkaudessa ehkä Jaakkolan lauluja korkeammalle; mutta lausetavan luontevuudessa ja suolon viljelemisessä eivät seuraa suoraan Raamattua likimainkaan niinkuin nämät laulut. — — — Nämät Kaiut ovat siksikin huomiota ansaitsevia, että ne ovat jälkikaikua siitä vakavasta ja todenperäisestä Johanneksen-äänestä, jota muutama vuosikymmen takaperin kaikui kautta korpien ja salojen, vaikuttaen hengellistä herätystä Suomen kansassa. Silloin tuommoinen Johanneksen ääni, huutavaisen ääni, kuului 'korvessa', missä henki-elämän kasvullisuus silloin oli kuoleman ja näivettymisen tilassa. Ääni kuului kautta koko Suomen maan; ja jos monin paikoin korpi ja erämaa nyt iloitsee, niin älköön ilossa unhotettako niitä vakavia ääniä, jotka pasuunan tavalla huusivat ja herättivät 'Herran kansan' sen horrostilasta. Tämä Johanneksen-ääni opetti herättämiänsä rukoilemaan, niinkuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa; mutta samalla kuin se painoi ihmisen maahan Herraa kumartain rukoilemaan, samassa opetti se kohoovin silmin katsomaan ylös mäkihin ja osoitti yletyillä käsillä Jumalan Karitsaa, joka kantaa ja pois ottaa maailman synnit. — Tältä kannalta (luulisin) on Jaakkolankin 'Kaikuja' katseltava; ne ovat kasvaneet senaikuisen herätyksen hedelmällisestä maaperästä, onpa niissä todella paljo jo kukkaan puhjennuitakin, vieläpä hengen hedelmiäkin. Niissä kuvastuu hengen elämän elimellistä kehkeymistä (Mark. 4: 26-29) siemenestä alkain hedelmän tuleentumiseen asti. Mutta se elämä on metsäkukan vaatimatonta elämää, joka kehittyy metsän huminassa ryhmyisen hongan juurella Jumalan vapaassa ilmassa. Ei tee metsäkukka terää niin kaunista ja prameaa kuin puutarhan ruusu, mutta tarkastelevalle silmälle kuvastaa se luonnon sopusointua yhtä hyvin kuin keinollisesti viljelty ruusukin, jopa 'linnea', tuo vähäpätöisen näköinen kasvi lemun suloisuudessa voittaa komeat puutarhan kukat. — — Korven kaiku kulkee jylhäin vuorien poikki, tuuheain metsäin läpi, ja vehreäin nurmien yli se kantaa luonnon teeskentelemätöntä sointua; ei se pyri kilpailemaan urkujen ihanain sävelten kanssa, ei pyri se innostamaan hetkeksi juhlailevia ihmisiä häikäisevän valoisissa saleissa — ei, se kaikuu vaan, se kaikuu kautta korven, huomauttaen vaeltajalle, että … kaiku kiirii, herättää, saa kaipaamaan, antaa aavistuksia, panee arvoituksia, rauhoittaa … on ääni, huutavan ääni korvessa.
"Siinä mielestäni on jotenkin lausuttu Jaakkolan laulujen merkitys. Ne ovat todella korven kaikuja, kuulukoon kaiku vielä, kuulukoon moniin sydämiin, kuulukoon todistukseksi, että 'Huutava' on Suomen kansalle huutanut ja vieläkin äänensä kuulua antaa!
"Hyvä olisi, jos niille lauluille sopisi jollakin tavoin nuotin ilmoittaa."
Lopuksi pyydän lausua sulimmat kiitokset niille jalon runoilijavainajan sukulaisille, tuttaville ja naapureille, jotka ovat olleet avullisina näiden laulujen kokoon saamisessa sekä elämäkerrallisia tietoja hänestä antaneet. Vasta mainittua näiden laulujen taitavata tarkastajaa pyydän myös täten sydämellisesti kiittää; sillä ilman häntä olisi näihin muutamia pahojakin virheitä jäänyt.
Lähtekööt siis nyt nämät Korven Kaiut vanhoja ystäviänsä tervehtimään ynnä uusia etsimään, ja tulkoot nämät monelle korpimatkailijalle uskolliseksi toveriksi ja olkoot siten heille Jumalan avulla ijankaikkisesti parhaaksi!
Korven Kaikujen kokooja.
1.
Vaeltakaamme Hengessä!
Gal. 5: 16.
(Sävel: Jolla raitis ruumia on).
Tule, Henki taivainen,
Taivahasta alas!
Sydämeni vaivainen
Lämmitä ja valas!
Tule, lahjain antaja!
Tule, köyhäin isä,
Sielun paras tavara,
Lohdutusta lisää!