Raadollisten ilosta Herrassa.
Iloitkaa aina Herrassa! Ja
taas minä sanon: iloitkaa!
Surulliset Siionin,
Mesekissä muukalaiset,
Majoissa kun Kedarin,
Täytyy olla asuvaiset; (Ps. 120: 5)
Sielut, jotka armoa
Halaa Jesuksen,
Sielun sulhasen:
Iloitkaamme
Murheissamme;
Kanssamme on nytkin Hän. (Matt. 18: 20 ja 28: 20)
Kaikkinainen huonous,
Jossa morsian riutuu, räytyy;
Oma suuri turmelus,
Jota aina tuta täytyy;
Vaivat tämän elämän, (2 Kor. 4: 17)
Paha maailma,
Itse saatana:
Ei ne tästä
Ilost' estä,
Ett' on Ylkä seurassa. (Room. 8: 18, 38, 39)
Viheliäisyys peljättää
Ynnä tunto turmeluksen.
Kuorma kyllä väsyttää
Alla monen koetuksen.
Vaan kun, sielu, uskossa
Tässä vaivassas,
Heikkoudessas
Herraa alat'
Etsit, halaat,
Heti on Hän apunas. (Ps. 50: 15)
Armon Henki kirkastaa
Veren armon turvaksemme,
Haavain turviin pakottaa
Pakenemaan hätinemme.
Ja ken sinne pakenee,
Avun aina saa:
Jesus armahtaa,
Murheen retken,
Himmin hetken
Sijaan Herrass' ilon saa.
Taivahan tien kaidan sen,
Jota uskovainen kulkee,
Epäusko sydämen
Toisinansa varsin sulkee,
Aivan umpeen tukitsee.
Jesus avaa sen;
Häntä, sielunen,
Kiitä, mennen
Niinkuin ennen
Tietä myöten iloiten!
Vaivaloisuus rasittaa,
Kun niin sielu horjahtelee;
Sydän pahaa uhkuaa,
Pelkää taas ja ajattelee:
"Nyt jo Herra hylkäs mun". (Jes. 49: 14)
Vaan kun vaivassaan
Armoj' anomaan
Sielu ryhtyy,
Silloin yhtyy
Jesus häntä tukemaan.
Horjuvassa haahdessaan
Sielu raukka kilvoittelee,
Meren aalloill' ollessaan
Sinne tänne horjahtelee,
Pelkää haaksirikkoa,
Toivoo satamaa
Mutta unhottaa,
Että aivan
Hyvin laivan
Itse Jesus johdattaa.
Kiusauksin saatana
Tahtoo uskon aivan kaataa,
Tulisilla nuolilla
Epäilykseen sielun saattaa.
Mut kun sielu Jesusta
Avuks huutaa vaan,
Apu annetaan,
Armo koittaa,
Sielu voittaa
Veren kautta voimakkaan. (Ilm. K. 12: 11)