Soitti täällä lintu kesän, laati pesän peippovaari. Kuultiin kurjet, kuikan huuto, nähtiin kirkas sateenkaari.
Veettiin jalkaan suvisukka,
vietiin vinttiin talvivaatteet.
Jätettihin talven taiat,
etsittihin uudet aatteet.
Nyt on kaikki kauhuissansa —: Linnut värjyy vilusäässä, tytöt tyrskii karsinassa harmaat talvihuivit päässä.
KEVÄT-YÖ.
Kevät on ympärilläni.
Sen uneton yö.
Sen tuleton valo.
Sen äänetön ilo.
Kosken pauhu vain.
Sen puut valkoisissaan,
sen nurmet kultaisin kukin,
sen kaivonvintti salamyhkäisin ajatuksin.
Sen kulku metsätiellä ja lyhyt laulu.
Keväinen yö!
Se niin kummasti kädestä ottaa.
Ja se rinnassa toiveena soutaa.
Se syömeen niin ihanasti koskee.
Mikä ennen nukkui, valvoo.
Mikä ennen itki, hymyilee.
Mikä ennen suri, iloitsee.
Iloa on ilmassa, iloa maassa, kultia vesillä.
Ajatuskin on kuin uninen polku,
joka juuri saapuu kultaisen linnan ovelle.
KULTAISET HETKET.
Aina kun kevät saapuu polttavin tuntein, tuuin vallattomin, istun mä tuntehen tulessa iltaisin.
Sinä tulet.
Sinä tulet hiukset täynnä kevään ensimmäisiä
kukkia,
suu naurussa, tanssin tahdissa jalka,
kielellä suloinen sana.
Kuin saituri kokoan jokaisen hetken yhdessäolostamme muistoni pyhäkköön. Ja kun sinä olet mennyt ylitse kukkivan maan, ylitse helkkyvän riemun, avaan minä aarteeni, ja jokainen hetki hyräjää sielustani hiljaisena lauluna.