KEVÄÄSTÄ KESÄÄN
HUHTIKUU.
Ajaa Luojan lumiaurat, kurki kirkuu kuskipuulla. Pärskyy vesi, räiskyy räntä, huutaa kuikka salmensuulla.
Repii jäitä, rouhii routaa,
pirstoo myrsky metsän puita.
Kosket kiehuu, sillat soutaa
särjettyinä salmensuita.
Vaakkuu vanha, harmaa varis,
varpusparvi kylpee veessä.
Halkopinot pyllähtelee
tielle vanhan riihen eessä.
Mikä säilyi talven yli, nousee, kirpoo kirren alta, laululinnut livertelee, kiirii kaiut kaikkialta.
HUHTIKUUN TUNNELMA.
Metsä supattaa.
Suon syrjä sipiee.
Hangen hursti hupenee.
Vuorilla solisee vesi hopeisina nauhoina.
Kevät!
Huhtikuu!
Sinisenharmaa, punaisenruskea huhtikuu.
Rinteillä tuhannet haltijat. Kevät on kuin valon jumala vuorille noussut. Koskena kohisee, tuulena tohisee, myrskynä mylvii. Huiluna se havukosta huutaa, pajupillinä norolta piiskuttaa. Tuuhealta mäeltä tuohitorvena tuututtaa. Kylästä se on metsään juossut, pistänyt jalkamyllyn käyntiin ja katsoo, nyt jauhonaamaisena nauraa myllyn oviaukosta.