Ja orsien alla talviset yöt taas torkutaan toukokuuhun. Sitte uusi kevät ja uudet työt ja hiirenkorvia puuhun!
KEVÄÄN TULO.
Niin kirkas on kevään kuu,
ja tähtien karkelot kajaa,
vielä pakkanen tiuvuissa ajaa,
ja kuurassa kiiltää puu.
Soi humina hongissa soilla. —
Kevään liehuvi tuuhea tukka.
Ja rentukka, kultainen kukka
jalat märkinä kahlaa joilla.
Joku päivä ja kaikki jo muuttuu.
On lämmin ja lehtiä puissa,
sinenseulojat salmiensuissa,
vain pääskyä enää puuttuu.
KESÄ-YÖ.
Yö kuuntelee…
Soudun solske kajaa.
Riutuvat kullat se kuohuhun nostaa,
kohti käy kalamajaa.
Yö katselee…
Somina maisemat sinessä nukkuu;
auteren silkillä kaukana, kaukana
raukea käkönen kukkuu.
Yö ajattelee:
Hallalta suojaan ihmisen kauraa,
salassa hiljaa kukan kehät kultaan —
aamulla lapsoset nauraa.
Yö nukahtaa…
Lumelta uniset pihlajat hohtaa.
Hämärän helmassa ilta ja aamu
Syleillen toisensa kohtaa.