Kasvoin niinkuin suuri lapsi metsän sorjan soiton mukaan yksin suolla ystävättä, ohjannut ei mua kukaan.
Kasvoin ilman ihmiskättä,
linnut liiti polvelleni,
hiiden kuulin hillasuolla
käpsehtivän kauhukseni.
Hongikossa hirvet hiihti,
Karhut henki havun alla.
Huuhkain huhus usein yöllä,
kettu itki kuutamalla.
Noromailla jänöt hyppi,
mäyrät möyri mättähissä,
kiven alla kyyn on silmä
killisteli väijyksissä.
Ukkos-äijä kärryillänsä
jylis yli metsän suuren,
iski tulta tuluksista,
kiskoi maasta honganjuuren.
Kuljeskelin herkin mielin
kontteineni suuret korvet,
kerin sieltä virsutuohta —
tohis metsän tuulitorvet.
Sinipiiat, silkkisukat
lauluilleni siivet neuloi,
aamunkoitto lointa kehräs,
auteria puihin seuloi.
Tähtikupu — kultalaita
öisin kaartui kaiken yli.
Runot hyppi hyppysihin,
sykähteli sydän, syli.
TAKAMAILTA TULIJA.
Laskettelen, laulattelen kaukaa salomaiden takaa. Siellä öisin huuhkain huutaa, siellä vanhat hongat makaa, sieltä läksin kevähällä, kiveliön kaiut täytti: Havun hapsi virttä virkki, sinipiian silmän näytti.