Pian olikin kahvi valmis, mutta minua ei haluttanut sen juominen.
Pyysin äidiltä päästä marjametsään.
"Lähde vaan", sanoi hän, "mutta älä viivy kauvan."
Kiitin luvasta ja juoksin riemuisasti pois.
VII.
Metsässä oli enemmänkin mustikoita kuin mitä äsken kiireessä olin saattanut huomata. Minne vaan loin katseeni oli maassa runsaasti noita sinimustapintaisia marjoja.
Huudahdin ilosta ja mättäältä mättäälle riensin mustikoita suuhuni poimien.
Erittäin maukkaita ne olivat mielestäni, ja pian olin niitä noukkiessani unohtanut kokonansa ajan kulun.
Enpä huomannut pitää vaaria kulkemastani tiestäkään.
Sen vain vieläkin muistan, että milloin kiipesin ylös mäkistä vuoren selkää, milloin laskeuduin alas jyrkästi viettävää rinnettä.