— Silloin se on hiljan tuotu tänne, ehkä hetkinen sitten?
— Niin on. Meidän täytyy sentähden entistä varovaisemmin edetä. Muuten voimme äkkiarvaamatta tulla yllätetyiksi.
— Onko hakoja useampia?
— Ei.
Jatkoimme jälleen matkaamme, eikä olomme enää tuntunut niin tuskastuttavalta. Tiesimme nyt varmasti jonkun toisenkin aivan äskettäin kulkeneen samaa käytävää. Jos se oli Kuoleman Koira, ehkä silloin saisimme ketun hänen omasta loukustaan kiinni.
Ihmeeksemme huomasimme äkkiä veden jyminää kuuluvan sekä oikealta puoleltamme, ikäänkuin seinän takaa, että edestäpäin. Samalla käytävän pohja alkoi nousta hiukan jyrkempänä, ja muutaman askeleen vielä edettyämme pauhu sivulta lakkasi, mutta sen sijaan tunkeutui nyt korviimme kohinaa jalkojemme alta. Kulkiko siis käytävä virran ylitse?
Miltei heti saimme siitä selvän. Jo noin viiden kuuden metrin päässä käytävä päättyi virtaan, joka synkkänä ja aallot korkeina vyöryi sen alle. Vesi oli uurtanut kallioon holvimaisen aukon. Ojentaen kätemme alaspäin ulotuimme holvin keskikatokseen. Siitä oli veden pintaan tuskin kokonaista metriäkään.
Käytävä oli loppuosassaan levenemistään levennyt, joten holvin kohdalla oli seinästä seinään ainakin pari syltä. Vasemmalla käytävän pohja, aleten loivasti veteen saakka, ulkoni kielekkeen tavoin pitkin kallion sivustaa. Laskeuduin sitä ihan virran partaalle asti.
Edemmäksi emme voineet päästä. Vesi oli esteenä. Kuoleman Koirakaan ei siis luolassa olisi, joten huoleti saattaisimme sytyttää lyhdyn. Lausuin sen mielipiteenäni Pentille. Hän sanaakaan virkkamatta vastaukseksi otti lyhdyn seljästään ja pisti siihen tulta. Se valaisi himmeästi, mutta sittenkin voimme nyt jotensakin selvästi nähdä ympärillemme. Luultavasti oli vesi joskus virrannut käytävästä, missä nyt olimme, mutta sitten se oli raivannut itselleen uuden tien ja entinen kulkuväylä oli silloin jäänyt kuiville. Syynä oli ollut kalliopohjan erilainen kestävyys. Voimakkaasta virrastaan päättäen vesi tuli korkealta. Ehkä jossakin vuoren syvyydessä oli koskikin. Tämmöisessä paikassa oli vesi vähitellen syventänyt reittiänsä. Sen johdosta se oli edempänä ollut pakoitettu tekemään samoin, mutta jos kallion vastustusvoima oli ollut suuri, silloin sen oli täytynyt uurtaa itselleen uusi ura. Näin selitin kaksinkertaisen holvin synnyn ja tukea mielipiteelleni sain siitä, että alempi holvi näytti olevan pienempi. Ulommaista holvia jatkui niin pitkälle kuin saatoimme eroittaa, ja virta vyöryi sen pohjaa myöden.
Käytävän seinissä emme nähneet minkäänlaista aukkoa, emmepä edes vähäisintäkään railoa, pieniä kouruja vain. Olisiko siis meidän ulotettava virtaan tutkimuksemme? Silloin olisi jälleen astuttava veteen, sillä muuten emme voisi saada sen syvyyttä selville, mutta varovaisesti se olisi tehtävä. Syvässä vedessä olisi vaikea pysyä pystyssä, joten virta helposti veisi mukanaan. Ehkä emme sitäpaitsi pohjaisikaan tahi vettä olisi yli rinnan. Uhkarohkeata olisi silloin antautua vaaraan. Sen tiesimme kokemuksesta ja toistamiseen emme halunneet taistella maanalaisen virran aaltoja vastaan. Tällä kertaa se kenties ei yhtä onnellisesti päättyisikään.