* * * * *
Eräänä päivänä olin taasen tavanmukaisilla vakoilumatkoillani ja pitkän ajan olin jo kierrellyt maita ristiin ja rastiin, mutta mitään erikoisempaa en ollut havainnut. Ainoa, mikä minua oudoksutti, oli se, että asukkaitten katseessa olin näkevinä salaista uhkaa. Erehdyinkö? Mahdollisesti, mutta joka tapauksessa päätin olla entistä varovaisempi.
Yht'äkkiä — olin juuri tullut synkkään metsään — olin jostakin kuulevinani hiljaista kahinaa. Milteipä olisin saattanut vannoa, että joku hiipivin askelin kuljeksi likitienoilla.
Katselin tarkkaan ympärilleni. Oikealla ja vasemmalla kasvoi suuria, jättimäisiä palmuja, samoin myös takanani, mutta suoraan edessäni — ehkä noin viiden kuuden sylen päässä oli taajaa lehdikköä. Siellä — pettivätkö silmäni — pisti lehtien lomitse esiin puukkoa pitelevä, peukaloton käsi.
Käsi liikkui, veitsi liikkui, ja silmänräpäyksessä olivat molemmat kadonneet.
"Mumin Argad", mumisin hampailleni lomasta ja salaman nopeudella heittäydyin pitkälleni.
Nelinkontin, miekka huotrasta vedettynä ja lyöntiin valmiina, lähestyin varovaisesti paikkaa, mutta kun sinne saavuin, en ketään nähnyt.
Turhaan hain vihollistani edempääkin. Oli ihan kuin maa olisi hänet niellyt.
Merkkiä jättämättä hän ei kuitenkaan ollut kadonnut. Tuolla, eräällä lehdellä, on — veitsen piirto, samoin myös tuolla… tuolla. Tarkastelin lehtiä lähemmin. Niissä oli kaikissa selvä sydämen kuva ja sen yläpuolella — risti.
Mikähän oli niiden tarkoituksena? Eipä luulisi, että aika mies turhanpäiten semmoisella työllä huvitteleisi. Kummastustani lisäsi vielä se, että toimessa näkyi noudatetun huolellista järjestystä ja puukkoa käytetyn tavattomalla — voipa sanoa — väsymättömällä uutteruudella. Laajassa, koko kylän ympäröivässä — kolmikulmion muotoisessa linjassa oli puihin ja lehtiin leikelty sydämiä ja ristejä. Kulmapisteiksi oli valittu kolme korkeata palmua ja kuhunkin niistä oli taitavalla kädellä kaiverrettu ihmisen pääkallo.