Noin tunnin kuluttua näemme hänet jälleen. Odottamatta hän kallioiselta penkereeltä hypähtää luoksemme. "Orjalaivan kapteeni ja Vale-Mumin", hän huudahtaa, "ovat luullakseni sama henkilö. Tosin en ol'… Katsokaa… kat… so… kaa, tuolla — korkealla kukkulalla — hän on, hiipii ison kiven suojaan. Tunnen hänet, se on Nola, se on orjalaivan entinen kuljettaja."
Minäkin olin huomannut miehen, minäkin olin tuntenut hänet, mutta en
Nola'ksi, vaan Vale-Argad'iksi, verivihollisekseni, rakkaan Surya
Me'eni ja ijäkkään Darjan peljätyksi vainoojaksi.
Sanomaton raivo valtasi minut, ja välittämänä siitä josko muut tulivat perässä tahi ei, kapusin kiireesti vuorta ylös. Kädet ja polveni löivät verille ja vaatteeni repeytyivät terävissä kallionsärmissä, mutta minulla ei ollut aikaa ja halua semmoisista pikkuseikoista huolehtia.
Koko ajojoukostamme oli Mumin ainoa, joka pysyi rinnallani, toiset minne lienevätkään jääneet? Yhteinen vihan-esineemme kiihoitti meitä ponnistuksissamme äärimäisyyksiin.
Ennen pitkää olimme kiven kohdalla, jonka sivustaa olimme nähneet
"Nolan" hiipivän. Enää hän ei ollut siellä.
Kiersimme kiven ja kiipesimme vähäisen ylemmäksi. Pysähdyimme täällä leveälle paadelle ja silmäilimme ympärillemme.
Vihdoinkin oli vaivamme palkittu. Suoraan sivullepäin, noin sataviisikymmentä askelta meistä, oli kalliossa pari kolme metriä leveä railo ja heti tämän toisella puolella pieni vuoripolku. Nola asteli polkua ylöspäin.
Nyt ihmismetsästyksemme muuttui äskeistäkin hurjemmaksi, mutta emme olleet ehtineet edes paadelta alas, kun Nolakin puolestaan havaitsi meidät.
Olimme miehelle vanhat tutut, sen sanoi meille jo hänen ensimäinen liikkeensä. Salaman nopeudella hän kyykistyi ja lähti voimiensa tiestä pakosalle. Tuossa tuokiossa olimme mekin railon partaalla. Mumin Argad oli yhdellä hyppäyksellä ylitse. Minun jalkani lipesi ja olisin pudonnut kymmeniä metriä syvään kuiluun, mutta, viime hetkessä sain kiinni halkeaman reunasta.
Kun pääsin ylös, oli Nola seisahtunut. Pilkallisesti ja voitonvarmasti hymyillen hän tempasi pyssyn olaltaan, tähtäsi kylmäverisesti ja ampui — ampui kolme neljä laukausta perätysten. Niistä yksi lensi suhahtaen korvieni ohitse ja toinen sattui hartioihini. Purin tuskasta ja kiukusta hampaitani, mutta olipa toveriinikin luoti osunut. Hänen oikea poskipäänsä oli yltä päältä verissä.