Vaatimattomasti ja koruttomasti, niinkuin se minulle esitettiin, olen seuraavassa — mikäli muistini on riittänyt — koettanut englantilaisen omilla sanoilla hänen siinä kertomiansa "merkillisiä tapahtumia" kuvata. Viekööt ne meidät hetkiseksi keskelle huumaavaa, itämaalaista ilmapiiriä ja keskelle sen väriloistoista, monien salaperäisyyksien verhoamaa elämää! Ehkä hiukan onnistumme kohottamaan verhoa? Hyvä näinkin, sillä matkamme ei ole vaaraton. Niinpä näemme lasisilmäkäärmeen nostavan uhkaavana päätään ja yön pimeästä kuulemme ympärillämme tiikerin hiipiviä, saalista vainuvia askeleita.
ENSIMÄINEN LUKU.
Englannissa. Lähtö Kalkuttaan. Juhlakulkue Kalkutan kaduilla.
Odottamaton seikkailu. Tutustun Surya Me'ehen. Mumin Argad.
Lapsuudenkoti — näin aloitti englantilainen kertomuksensa — on Kanaalin rantamalla, pienessä Brigthonissa. Isäni oli täällä pormestarina ja mielellänsä hän olisi suonut minusta, ainoasta pojastansa, myös tulevan juristin. Antauduin kuitenkin lääketieteelliselle alalle, sillä siitä pidin enemmän. Teinkin työtä ahkerasti ja valmistuin verrattain nuorena, noin viidenkolmatta ikäisenä. Luulin nyt vaikeimman olevan voitettuna ja toivoin heti saavani suuren potilasmäärän, mutta niin ei käynyt. Lontoossa, jonne olin asettunut asumaan, oli ennestään tuhansittain ammattitovereita, ja näistä monet jo hyvinkin tunnettuja miehiä. Vasta-alkavan ja etenkin ventovieraan henkilön — niinkuin minäkin kaikille suurkaupungissa olin — on tämmöisissä oloissa erittäin vaikea menestyä, sillä kukapa hänen puoleensa kääntyisi, kun vanhempia ja taatusti taitavia lääkäreitä on käytettävissä. Vähiin supistuivat minunkin hoitolaiseni, ja kuukausi meni, samoin toinenkin, mutta asemani ei sanottavasti parantunut. Tuloni tuskin riittivät välttämättömimpiinkään elatustarpeisiin. Lopuksi kyllästyinkin hankalaan asemaani ja päätin — mitä pikemmin, sitä parempi — jättää Lontoon. Odotin tähän vain sopivaa tilaisuutta ja Times-lehdestä huomasinkin vihdoin ilmoituksen, joka erityisesti miellytti minua. Etu-Indiassa, eräässä siellä olevassa rykmentissämme, oli sotilaslääkärin virka avoinna. Paikalla lähetin hakemuksen hallitukselle, mutta saisinko toimen, sitä epäilin. Ehkä nytkin minulla olisi paljon vaarallisia kilpailijoita. Pian luinkin lehdistä, että hakijoita oli yli neljäkymmentä. Sitä kuitenkaan ei mainittu, josko vanhempiakin oli joukossa, mutta se oli mielestäni luultavaa, joten enää en mitään toivonut. Kuka näin ollen osaa kuvata riemuani, kun eräänä päivänä — aivan odottamatta — minulle tuotiin ilmoitus nimityksestäni. Pääsisin siis Indiaan. Lapsuudestani saakka se oli ollut unelmieni esineenä, luulottelemanani seikkailujen maana. Tässä mielikuvituksessani en ollutkaan niin väärässä, sillä todellakin merkilliset olivat ne tapahtumat ja vaiherikas elämä, jotka kaukaisessa, tarunomaisessa Indiassa tulivat minun, mahtavan Albionin pojan osaksi.
Jätän lähemmin kertomatta monet matkavalmistukseni, samoin matkan, mikä tapahtui tavallista tietä, Välimeren ja Sveitsin kanavan kautta Punaiselle merelle ja sieltä Somalin niemimaan ja Sokotran saaren ohitse Indian valtamerelle. Pistäydyttyämme Bombayssa ja Ceylonin saarella lähdimme Bengalin lahtea, pitkin Etu-Indian itärantaa Kalkutan kaupunkiin, pyhän Ganges-virran varsille, mikä toistaiseksi oli lähin päämääräni.
[Kalkutta sijaitsee Huglin, Gangeksen suuhaaran varrella. Siinä on kolme osaa, luja Fort William-linnoitus, komea eurooppalainen ja miltei pelkästään bambu- ja savimajoista oleva hindulainen kaupunginosa. Kalkutassa asuu varakuningas, siellä ovat yliopisto ja korkeimmat hallintovirastot.]
Jo kauas merelle siinsi kaupunki silmiini keskitaivaalla olevan auringon kirkkaassa, häikäisevässä valossa, ja maalta puhaltava, vieno tuulenhenki toi sieltä ensimäiset tervehdykset.
Pian olimmekin perillä ja laiva seisahtui, mutta en ehtinyt jäädä katsomaan rannalla olevaa vilkasta elämää — siellä alku-asukkaita oli sadottain vastassamme — vaan riensin oikopäätä satamasta varakuninkaan puheille ja sieltä kaupungissa olevaan suureen, upeaan vierashotelliin. Aikomukseni oli vielä samana päivänä lähteä kohden Radzimia, jonne rykmenttini oli sijoitettu.
Opas luvattiin kuitenkin vasta seuraavaksi päiväksi, joten olin siksi pakoitettu lykkäämään matkani.
Päätin näin ollen mennä aikani kuluksi kaupunkia katsomaan.