Helpoituksen huokaus kohosi tällöin Nolan rinnasta, mutta jotakin hän sittenkin etsi. Silmät kääntyivät kysyvinä minuun.
Ymmärsin tarkoituksen. "Lakhsmi on kuollut", sanoin.
— Kuollutko?
— Niin.
Nolan silmät vettyivät.
Surya Me nähdessään entisen vainoojansa vapisi, mutta hänen pelkonsa oli turha.
* * * * *
"Kun kuulin elinkautisen vankeustuomioni julistettavan", Nola kertoi, "valtasi minut ääretön raivo. Olisin mielelläni repinyt teidät kappaleiksi, kaikki, kaikki, tuomarit, Surya Me'en, Darjan, Mumin'in Kahleet pidättivät minua toteuttamasta kiihkoisaa haluani, mutta sydämessäni vannoin lujan valan, koettaisin vankilassa voitavani, katkoisin raudat, surmaisin vartijat, pakenisin. Sitten palaisin Kalkuttaan ja… ja…
"Olen kansallisuudeltani hindu ja syntyäni rikasta, ylhäistä sukua, mutta jo aivan pienenä, tuskin kolmevuotiaana, kadotin molemmat vanhempani. Kauhea rutto riisti heidät minulta. Omaksi ja suuren omaisuuteni holhojaksi määrättiin setäni, mutta tämäkin kuoli viidentoista ikäiseksi päästyäni, ja nyt olin sukulaisitta ja ystävittä maailmassa.
"Ollen kokematon nuorukainen jouduin helposti tunnottomien keinottelijain käsiin ja — ennenkuin osasin aavistaakkaan — olin menettänyt varallisuuteni, jopa niin tarkkaan, että ropoakaan ei jäänyt rikkaudestani. Päälläni olevat vaatteet olivat ainoat, joita saatoin ominani pitää.