»Biologia ja kulttuuritiede yhdessä opettavat meille, että jonkun eläinlajin tai ihmisryhmän on mahdollista jatkuvasti kohota yhä korkeammille elämäntasoille. Kysyessämme, kuinka nykyajan ihmiset saattavat tuntea olevansa liitossa jumaluuden kanssa eli sopusoinnussa korkeimman elämänvietin kanssa, joka on olentoomme asetettu, täytyy vastauksen kuulua: kaikin voimin tekemällä työtä ihmisen kohottamiseksi. Kun ihmisen esihistoria on seikkailurikasta ylenemistä yksisoluisesta limaotuksesta satumaisen pitkän astesarjan kautta sille tasolle, jolla me nyt olemme, silloin aukenee huimaava näköala ihmiskunnan tulevaisuuteen. Ja voi tuskin olla epäilemistä siitä, että uskonnollinen tunne—uskollisuuden tunne sitä kohtaan, mikä on jumalallista maailman kaikkeudessa ja omassa olennossamme—on yhä enemmän ja enemmän yhdistyvä tähän näköalaan.»
(Uusi Suometar 7.9. ja 12.9.1913)
* * * * *
»NYKYINEN MATERIALISMI»
Parisissa on eräs aikakauslehti viime vuosina järjestänyt paljon harrastettuja esitelmätilaisuuksia, joissa joukko eteviä ranskalaisia tiedemiehiä ja ajattelijoita on esittänyt mielipiteitään periaatteellisista elämän ja tieteen kysymyksistä. Näin on syntynyt esitelmäsarjoja, jotka myöhemmin on julkaistu erikoisina teoksina; viimeinen näistä on äskettäin ilmestynyt nimellä »Le matérialisme actuel» (Nykyinen materialismi). Joukko Ranskan ensimäisiä nimiä luetaan tämän kirjan kansilehdellä sen tekijöinä: tunnettu filosofi Henri Bergson, mainio matemaatikko, muutamia kuukausia sitten kuollut Henri Poincaré (kirjassa oleva esitelmä on eräs hänen viimeisistä lausunnoistaan), etevä ja miellyttävä, meilläkin tunnettu kansantaloustieteilijä Ch. Gide y.m.—
Tuntuu epäilemättä vähän oudolta kuulla puhuttavan »nykyisestä materialismista». Onhan meillä juuri näinä vuosina syytä viettää varsinaisen materialismin kaksikymmenvuotista kuolinpäivää. Vuonna 1895 julisti Wilhelm Ostwald tieteellisen materialismin voitetuksi kannaksi. Ja johan jo kolmekymmentä vuotta sitäkin ennen filosofi F.A. Lange suurisuuntaisen historiallisen ja arvostelevan esityksensä kautta osoitti materialismin löyhyyden maailmankatsomuksena. Ei siis tosiaan näytä olevan syytä enää ottaa esille kysymystä materialismista ja sen »kumoamisesta».
Mutta sitä eivät kirjamme tekijät tarkoitakaan tehdä. Meillä on päinvastoin edullinen tilaisuus heidän esityksiensä perustuksella tarkastella, kuinka pitkälle olemme edenneet pois varsinaisesta materialismista. Kuten toivon käyvän selville, antaa tällainen tarkastelu sangen mielenkiintoisia tuloksia.
Materialismin kulmakivenä on alusta alkaen ollut atomismi eli oppi siitä, että aine on kokoonpantu jakamattomista hiukkasista. Mutta kun nämä hiukkaset ovat niin suunnattoman pieniä, ettei niitä millään tieteen nykyisellä keinolla voida havaita, on niiden olemassaolo ainakin jossain määrin jäänyt »uskon asiaksi». Merkillistä on nyt, että atomien olemassaolo nykyään, viisikymmentä vuotta materialismin kukoistuskauden jälkeen, itse asiassa lienee varmempi kuin mitä se oli silloin.
Loistavassa esitelmässään esittää näet Poincaré joukon uudempia ilmiöitä, jotka vallan odottamattomalla tavalla tulevat atomi-olettamuksen tueksi, ilmiöitä, joiden kautta tiedemiehellä on tilaisuus tavallaan nähdä atomit tai molekyylit itse, joten niiden olemassaolo on varma.
Miksei siis nyt materialismi esiinny riemukulussa ottamaan takaisin menetettyjä alueita?