Eihän Hän muuten Jumala olisikaan. Kuuluuhan Hänen rajattomuutensa ja minun rajallisuuteni jo itse käsitteeseen.
Ja jos minulla olisikin valta ja voima tulla Hänet täysin tuntemaan, mitä tekisin minä poloinen tuolla tiedollani? Kestäisinkö minä sitä? Jaksaisinko minä kantaa tuota tunturien painoista taakkaa edes tuokion, edes niin kauan kuin silmä rävähtää tai sähkö vaatii aikaa maapallon ympäri matkatakseen?
Eikö se ennemmin olisi omiaan vain minut maahan murtamaan ja musertamaan?
Enkö jo äsken murtunut tuosta yhdestä totuudesta, joka muistutti mieleeni omaa epätäydellisyyttäni? Kuinka tuhatkertaisesti murtuisinkaan sitten koko maailmantotuuden painosta, jos se siinä silmänräpäyksessä laskettaisiin hartioilleni?
Ja eikö se jälleen tuhatkertaisesti olisi omiaan minua juuri omasta pienuudestani ja epätäydellisyydestäni muistuttamaan?
Minua, joka en saata katsoa silmiin edes keskipäivän aurinkoa! Minua, jonka päätä huimaa jo ensimmäinen Eiffel-torni!
Ja kuitenkin täytyy Hänen olla kirkkaampi kuin kaikki, mitä ihmissielu saattaa valkeudesta aavistaa, ja korkeampi kuin kaikki, mitä ihmismieli voi ylhäisintä kuvitella.
Tähdet ijäiset, tyydyn osaani siis. Mutta tahtoisin kuitenkin tehdä teille yhden kysymyksen:
Kuinka paljon saattaa tietää Jumalasta niin epätäydellinen olento kuin se, jonka tässä näette?
Soinnahtivat äänet lempeämmät pääni päällä: