Samoin vihaavat ja rakastavat he myös minua ja minun lankojani, jotka kuitenkin johtavat ja pitävät kiinni heidät.
Eivätkä he tajua, että heidän henkensä näin tehdessään seuraa vain samoja ikuisia voimia, jotka pakottavat myös kaikki aineet ja taivaankappaleet toisiaan vihaamaan tai rakastamaan. Sillä vain täten on Hänen suuri sopusointunsa mahdollinen.»
Mutta kolmas heistä viipyi vaieten eikä sanonut mitään. Ja vasta kun Ukko Ylijumala oli hiljaa hänelle päätään nyykäyttänyt, hän kohotti äänensä kuin syvän kuparikellon ja loihe laulamaan:
»Myöskin Hänessä itsessään se syntyy vain samojen keskihakuisten ja keskipakoisten voimien tasapainosta. Sillä ei ole mitään muissa, mitä ei ole Hänessä, eikä saata kukaan sellaista ajatella eikä kuvitella, mitä ei Hän olisi jo ajan alusta tuhatkerroin ajatellut ja kuvitellut.
Minä olen Jumalan Tahto. Ja minäkin synnyn vain siitä, mikä miellyttää ja ei miellytä Häntä.
Minäkin synnyn vain pyyteestä ja kärsimyksestä. Mutta minun lankani ovat tekoja, ja ne muuttuvat ja muodostavat luomakunnan.
Hän halajaa aina eikä kyllästy milloinkaan. Siksi kärsii Hän aina ja koko luomakunta huokaa Hänen kärsimyksestään. Mutta koska Hän myös alati saavuttaa, mitä hän halajaa, siksi nauttii Hän myöskin aina, ja Hänen nautintonsa paistaa kuin aurinko yli kaiken olevaisen.
Ihmiset puhuvat milloin elämän riemusta, milloin elämän murheesta. Ja kun he ovat kumpaakin kylläkseen koettaneet, he väsyvät ja siirtyvät syrjään ja asettuvat elämän suhteen välinpitämättömiksi.
Eivätkä he tiedä, että he näin tehdessään vain täyttävät Hänen tahtoaan, joka on väsynyt heihin ja siirtää heidät syrjään ja etsii uusia muotoja alati luovalle teon ikävälleen.
Sillä ei ole mitään tahtoa ilman tekoja eikä mitään tietoa, joka ei kumpua tunnon suosilmistä ja vuoripuroista. Ja siksi täytyy paljon vihata ja rakastaa sen, joka tahtoo toiminnan suuren tasapainon saavuttaa.»