Näin lauloivat Kohtalon neiet kukin vuorostaan virtensä Jumalan kunniaksi.
Eikä ilmekään heidän katsannossaan muuttunut eikä väre heidän äänessään, vaan jäykin, tiedottomin ja tunteettomin silmin he tuijottivat tyhjään avaruuteen ja tahdottomina kehräsivät heidän kätensä niitä lankoja, jotka käyvät läpi luomakunnan.
Ja nyt vasta minä huomasin, että ne olivat vain vertauskuvia, jotka Kaikkivaltiaan kasvot meiltä hunnuttavat. Sillä nyt nousi purren perämies itse ylös, levitti käsivartensa ja sanoi:
—Henki, joka harhaelet minun merelläni! Tule niinkuin minä ja minun mereni rajattomaksi!
Sanaton riemu ja tuska täytti minut. Tunsin syöksyväni suoraan Hänen sydämeensä.
MAAILMANTAITEILIJA.
Olin tullut täydelliseksi.
Minulla oli suuri sopusointu, joka oli koottu vain pelkkien ristiriitaisten voimien tasapainosta. Eivätkä ne voimat suinkaan olleet lakanneet vaikuttamasta, vaan päinvastoin tuhatkertaisiksi jännittyneet, eivätkä ne ristiriidat suinkaan kärkeään kadottaneet, vaan päinvastoin sen entistään tuimemmaksi ja terävämmäksi hijoneet.
Minä olin ja minä en ollut, sillä minä olin Minä ja minä olin
Kaikkeus.
Tuhat nautintoa ja kärsimystä tunki yhtaikaa lävitseni. Mutta jos minulta olisi kysytty, mikä oli niiden tulos, niiden yhteissumma, en minä olisi parhaalla tahdollanikaan voinut vastata siihen.