Minä mietin ja mietin, enkä saanut selville sitä. Mutta minä olin varma siitä, että elämä, joka ei ikinä toistanut itseään, oli kyllä päästävä minut tästäkin pälkähästä.
Siksi tunsin minä itseni koko ajan täysin turvalliseksi. Ja siksi päätin minä ainakin aamun koitteessa jatkaa matkaani sinnepäin, mistä olin nähnyt noiden kaukotornien kultaisen kimmellyksen.
NÄKYMÄTÖN SAATTAJA.
Kuulin samassa ystävällisen äänen viereltäni:
—Noh, miksi pysähdyit? Miksi et astu eteenpäin?
Käännyin hämmästyneenä katsomaan, kuka puhutteli minua, sillä minähän olin luullut olevani ypö yksin aavikolla. Mutta minä en nähnyt ketään.
—Kuka olet? kysyin. En näe sinua. Mutta syy, miksi pysähdyin, on se, että tie päättyi tähän ja yö yllätti minut.
—Näit kuitenkin pyhän kaupungin tornien taivaanrannalta leimuavan?
—Kyllä, ja tunnustan suoraan, että olin sitä kohden kulkemassa. Mutta en tiennyt, osaisinko sinne, enkä myöskään, miten minut siellä vastaan otettaisiin.
—Olen juuri tuon saman kaupungin asukkaita. Me olemme aamusta saakka sen muureilta seuranneet sinun kulkuasi ja sinua sydämissämme tervetulleeksi toivottaneet. Siksi saavun heidän airuenaan.