—Mutta ehkä useimmin tietäjille. Sillä heillä olisi niin monta totuutta, joita he tahtoisivat ihmisten lapsille lahjoittaa. Mutta ihmisten lapset eivät tahdo ottaa vastaan niitä.
—Uskotko aina tietojesi totuuteen?
—En aina sitäkään. Ja nepä ne lienevätkin juuri vaikeimpia hetkiäni.
—Mitä silloin teet?
—Painan silloin pääni alas nöyryydessä ja tunnustan, etten varmuudella tiedä mitään. Mutta tunnen, että työni kasvaa juuri tuosta nöyryydestä.
—Ja tyytymättömyydestä?
—Niin. Sillä se pakottaa minut ijäti pyrkimään.
—Mutta myös jäämään ijäti epätäydelliseksi niinkuin elosi työkin?
—Ei ole täydellistä mikään inhimillinen. Kuitenkin osaan olla kiitollinen siitä, että olen saanut aivot, joilla tutkia ja ajatella.
—Kiitollinen? Kenelle?