—Kohtalolle, Jumalalle, maailmankehitykselle, miten vain tahdot Häntä nimittää.
—Ja kun kiität Häntä? Mitä silloin tunnet?
—Tunnen jotakin itseäni varmempaa ja tietoisempaa liikkuvan lähelläni.
TAITOVIRSI.
—Tervehdin sinua, suuri taideniekka! Miksi niin tiukasti silmiäsi siristät ja tuijottelet?
—Etkö näe? Katson naista, joka seisoo tuolla kauempana.
—Missä?
—Tuolla, tuolla jalustalla. Mikä onni, että löysin hänet! Vahinko vain, että hän ei jaksa säilyttää asentoaan niin kauan kuin vaatisi siveltimeni.
—Näen naisen, joka on alaston. Eikö hän siis häpeä ollenkaan?
—Ei, sillä hän tietää, että hänen ei ole tarvis hävetä. Hän tietää, että kauneuden jumala itse on hänen muotonsa muovaellut.