Mutta saattoihan olla olemassa myöskin joku välimuoto.
Kenties hän oli haaveksija? Kenties hän oli tullut ihmisille uutta ja onnellisempaa aikaa uneksimaan?
Minun täytyi ottaa selvä hänestä. Kenties oli juuri tämä minun etsikkohetkeni. Eihän ollut sanottu, että se palautuisi minulle enää milloinkaan.
Ainakin on varmaa, että hän uskoo olevansa uusi Messias. Hän käy kylästä kylään, majasta majaan, ja jakaa kansalle elämän antimia.
Minkä elämän?
Todennäköisesti ei tämän elämän. Toden totta tuo mies ei näytä miltään maanviljelysneuvojalta eikä karjantalouden kaitsijalta.
Siis iankaikkisen elämän? Mutta hän sanoo itse, ettei tuhma kansa tahdo kuulla häntä eikä seurata hänen opetuksiaan.
No niin, onhan sellaista ennenkin tapahtunut.
Onhan ollut ennenkin väärinkäsitettyjä neroja, jotka tarpeellisen tunnustuksen puutteessa ovat saaneet koko elämänsä sateessa ja tuulessa vaeltaa. Kenties hän kuuluu niihin? Kumma vain, että minä en ole mitään kuullut hänestä.
Mutta sekin on sangen luonnollista, jos hän on ikänsä täällä synkintä maaseutua vaeltanut eikä käynyt koskaan pääkaupungissa.