—Kaikki äärellinen, joka sinun henkistä näköpiiriäsi rajoittaa. Se on sinun riisuttava pois yltäsi niinkuin kuori ja suunnattava henkesi katse vain kaiken olevaisen ytimeen.
—Enkö saa ottaa edes mitään inhimillisiä käsitteitä mukaani? Enkö edes pienintä ajallista mittapuuta keskelle äärettömyyttä?
—Liian myöhäistä! Etkö huomaa, että olet jo ajan ja paikan ulkopuolella?
Hän puhui totta. Aika ja paikka oli jo haihtunut minulta. Tunsin vain kuin tuhannen sähkökipinän salamat aivoissani.
4.
Mitä sitten seurasi, on minun vaikea sanoin kuvata. Kieli, inhimillinen kieli sellaisenaan, kantaa jo meidän kurjan äärellisyytemme todistusta.
Kaikki ääretön ja ijäinen, sanoiksi tulkittuna, muuttuu sen kautta meidän tajunnassamme vain vertauskuvalliseksi.
Ja ainoastaan sellaisena se voi ollenkaan tulla tajuntaamme.
Siksi tahdon ainakin yrittää. Sillä eihän minulla ole muita keinoja kuin ne, jotka Jumala itse on antanut minulle, ei tajuta Häntä eikä tehdä tietoani hänestä muille tajuttavaksi.
Mutta tämä on tarinani Jumalan tietämisestä, mikäli se minulle pään ja järjen kautta on ollut mahdollista.