—Olet Jumalassa ja Jumala on sinussa. Siksi ei sinun nyt ole ajateltava inhimillisesti, vaan jumalallisesti.
Sen ymmärsin, vaikka minun olikin niin vaikea luopua antropomorfisesta
Jumala-käsitteestäni.
Koetin mikäli mahdollista eliminoida pois kaikki inhimilliset ominaisuudet Hänestä, sillä tajusinhan, ettei minulla ollut lupa luoda Jumalaa omaksi kuvakseni. Niinpä Hän ei voinut »suuttua» eikä »leppyä», ei »tuomita» eikä »armahtaa», Hän oli järkähtämätön kuin luonnonlaki.
Mutta oliko Hän myös tietoinen omasta itsestään?
Luonnollisesti oli. Tätä ihmisen korkeinta etuoikeutta kaiken muun luomakunnan rinnalla en voinut eliminoida pois Hänestä. Enhän voinut Häntä eläimen tasolle asettaa.
Päinvastoin täytyi Hänen itsetietonsa olla kaikkien muiden elävien olentojen itsetietoa äärettömästi korkeampi. Hänen täytyi olla Tiedon summa. Hänessä ei saanut olla mitään hämärää eikä vaistomaista.
Niinkuin suuren suunnattoman sähkö-auringon täytyi Hänen valaista kaikkea olevaista. Ja Hänen säteittensä täytyi tunkea kaikkialle, maihin, meriin ja ihmissydämiin.
Mutta lämmittikö Hän myös? Epäilemättä, sillä eihän ollut muuta lämmönlähdettä kuin Hän eikä muuta paikkaa levätä ihmissydämen kuin Hänen suuri, leimuava sydämensä.
Ihme vain, että minä en tuntenut mitään lämpöä tällä hetkellä. Minua paleli.
Silloin jysähti äkkiä päähäni—kaikki oli kuin silmänräpäyksessä, kuin salamassa—ettenhän minä vielä tiennytkään Jumalasta sen enempää kuin minkä pää ja järki, joiden avulla olin koettanut lähestyä Häntä, saattoivat tietää Hänestä. Jos lähestyisin tunteella Häntä, ehkä tulisin Hänestä tietämään myös jotakin tunteen piiriin kuuluvaa.